Vilma

Lisätty sivulle: 2011-06-22

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Suomi

Vilma
6.8.2011 VILMA MUUTTI OMAAN KOTIIN ESPOOSEEN

****

KUULUMISIA omasta kodista:

16.10.2011 Terveisiä Espoosta. Vilma-kissa tuli meille reilut kaksi kuukautta sitten. Aika on mennyt nopeasti ja Vilma vaikuttaa hyvin sopeutuneelta, onnelliselta kissalta. Meidät Vilma on saanut iloiseksi ihanalla kissan luonteellaan ja valtavalla ihmisen läheisyyden tarpeellaan. Varsinkin perheen isännän on Vilma ottanut omaksi ihmisekseen ja kiintymys on kyllä molemminpuolista.

Alussa Vilmaa vähän pelotti ulkotarhaan meno, se vain katseli ulos sisältä. Nyt kun se kuulee ikkunaa avattavan, mistä on pääsy ulos, se juoksee kovaa vauhtia tarhaan. Täällä on muutenkin paljon tilaa juosta, ja joskus matot saavatkin kyytiä, kun Vilma Pörrökaverinsa kanssa menee kovaa vauhtia huoneesta toiseen ja välillä yläkerran portaisiin. 7-vuotiaalle Pörrölle on 6-vuotias Vilma paras mahdollinen kaveri. Kissojen välit lähentyvät päivä päivältä, nyt jo pestään toisiaan ja sen jälkeen tassutkin kyllä usein heiluvat.

Vilma viihtyy sylissä ja öisin se nukkuu sänkymme jalkopäässä hyvin usein. Aamuyöstä se saattaa tulla kehräämään korvan juureen ja odottaa silitystä ja rapsuttelua. Syöminen yhdessä Pörrön kanssa ja samalla hiekkalaatikolla käynti sujuvat hyvin. Kuten myös jääkaapilla odottaminen, kun se aukaistaan! :)

Terveisiä Vilman entiseen kotiin ja hoitopaikkaan. Ohessa pari valokuvaa: Nyt Vilmastakin on piirretty taulu meidän muiden olevien ja jo menehtyneiden lemmikkieläinten kuvien joukkoon. Ja kuva tietysti nykyisen kaverin Pörrön kanssa. Mukavaa syksyn jatkoa ja talven odotusta kaikille.

7.8.2011 Vilma-kissa tuli eilen aamupäivällä uuteen kotiin Espooseen. Automatkalla Vilma oli tosi rauhallinen. Olimme varanneet Vilmalle oman huoneen, mutta se viihtyi siellä vain muutaman tunnin ja livahti tilaisuuden tullen pois sieltä. Varmaan Pörrön-kissan ääntely, oven raapiminen ja haju houkutteli sitä. Ei kissojen eristäminen siis onnistunut, mutta huomasin jo heti eilen, ettei se ollut edes tarpeellista. Sen jälkeen koko loppupäivä meni uuteen ympäristöön tutustumisessa. Vilma söi raksuja ja kävi hiekkalaatikolla. Välillä sähistiin Pörrölle, joka yritti kovasti tutustua Vilmaan. Olin hyvin yllättynyt, kun Vilma hyppäsi kolmeen kertaan syliini ja halusi rapsuttelua ja silitystä. Nytkin hämmästelen sitä, kuinka vähän kissat sähisevät toisilleen. Varovasti ne haistelevat toisiaan, eivätkä väistele toisiaan kovin paljon.

Illalla Vilma huomasi avonaisen ikkunan, mistä pääsikin ulos tarhaan. Ei se pitkään siellä ollut, kun ulkona oli sadekuuron jälkeen kosteaa, mutta useasti se käväisi haistelemassa ulkoilmaa. Yläkertaan se tutustui vasta tänä aamuna ja nukkuikin siellä kaikessa rauhassa aamupäivällä. Pörrö oli myös yläkerrassa ja jonkinverran sähinä-ääniä sieltä kuului. Jossain vaiheessa Vilma oli tullut alakertaan nukkumaan ja Pörrö nukkui makuuhuoneessa. Molemmat kissat tuntuvat tänään olevan väsyneitä eilisen jännityksen ja valvomisen jälkeen. Kun menimme nukkumaan Vilma tuli heti meidän viereemme ja ainakin alkuyön se nukkui sängyssämme. Se haluaa kovasti rapsutuksia ja silityksiä. Jossain vaiheessa yöllä heräsin ja Vilma oli makuuhuoneen television päällä ja Pörrö oli lattialla ja piti erikoista naksutteluääntä, mikä ei ollut samanlaista, kuin lintuja katsellessa. Mitä lie viestejä Vilmalle. Mitään suuria reviiritaisteluja ei ole ollut, ainakaan vielä. Onhan meillä paljon tilaa molemmille kissoille. Alakertaan emme ole kissoja nyt edes päästäneet. Myöhemmin sitten.

Mielestäni Vilma kotiutui hetkessä. Se on jo merkannut omat suosikkipaikkansa, sekä ahkerasti merkkaillut meitä molempia ja ovien pieliä, sekä huonekaluja. Yhden ainoan kerran olen kuullut normaalia naukumisääntä.
Vilma on suloinen, kiltti kissa ja olen varma, että se oli juuri oikea kissa meidän perheeseen. Pörrö on hyvin kiltti seuralainen Vilmalle ja olen varma, että kohta ne jo viettävät aikaansa vieri vieressä ja pesevät toisiaan. Pörrö antaa varmasti Vilman olla kaikessa rauhassa niin paljon kun se haluaa.
Otin äsken valokuvan Vilmasta nukkumassa. Välillä molemmat kissat olivat hetken hereillä ja menivät jatkamaan uniaan. Illalla sitten taas jatkavat tutustumista toisiinsa.

****

LEIKATTU NAARAS, 6v (kesällä 2011) / Vantaalla

17.7.2011 Suloinen Vilma on nyt tutustunut meidän muuhun kissalaumaan sekä koiriin. Hyvin on mennyt muuten, mutta Vilma selvästi viihtyisi vähän rauhallisemmissa ympyröissä, ehkä jopa ainoana kissana. Vilma tulee puskemaan ja hakemaan hellyyttää, mutta väistää jos joku muu yrittää samoille apajille. Olisikin ihanaa jos tämä valkoinen sulotar pääsisi pian oman perheen paijattavaksi.

22.6.2011 Vilma on kaunis ja mukava kissatyttö joka hurmaa sekä ulkonäöllään että käytöksellään. Tällä hetkellä Vilma asustaa neljän muun kissan kanssa ja tulee toimeen kaikkien kanssa, joten tulevassa kodissa voisikin mieluusti olla kissaseuraa. Vilma on ollut ihan tavallinen kotikissa, mutta perheenlisäyksen takia se joutuu etsimään uutta kotia.

Kulukorvaus leikatusta kissasta on 120 euroa. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun.