Vilja-Liina

01.05.2013

Alkuperä: Suomi

 

12.1.2018

Vilja on reipastunut paljon alun jälkeen. Vieraitakaan ei tarvitse mennä piiloon vaikka pientä etäisyyttä mielellään pitää. Esim. nopeita liikkeitä vielä säikytään. Vilja on kova juttelemaan ja kerjäämään leikkiseuraa. Etenkin aamuisin tältä saa hurjan paljon hellyyttä vaikkei viereen nukkumaan tulekaan. Kaikki väkisin kiinnipitämiset ovat kauhistus. Pientä nirsoilua on myös välillä esiintynyt ruoan suhteen.

20.11.2017

Vilja on kotoisin Mätsälästä navettakissapopulaatiosta. Ensimmäinen viikko kotihoidossa onkin mennyt sisäkissan elämään tutustuessa. Vilja on luonteeltaan aika varovainen, joten uudet paikat ja asiat tutkitaan omaan rauhalliseen tahtiin. Jos virikkeiden määrä käy ylivoimaiseksi tai muuten vain tarvitsee omaa aikaa, Vilja vetäytyy mielellään johonkin piiloon nukkumaan. Mikään sylikissa Vilja ei siis ole. Ruoka-aikoina Vilja reipastuu hurjasti ja puskemisesta ei tahdo tulla loppua. Ruokahalussa ei ole moittamista, joten enemmänkin tarvitsee vahtia ettei kissa pääsee liikaa lihomaan. Vilja on alusta asti osannut tehdä tarpeensa siististi hiekkalaatikkoon. Raapimapuun ideaa ei ole vielä ymmärretty, mutta huonekalutkin ovat saaneet kyllä olla rauhassa. Kynsien leikkuu on hyvin haasteellista, koska ei mielellään anna tassuihin koskea. Muuten on ihan käsiteltävissä etenkin totuttelun myötä. Leikeissä kiinnostaa eniten huiskakalelu, joka sekin oli alkuun hieman pelottava. Mitään raisuja leikkejä Vilja tuskin jatkossakaan harrastaa. Sopivin koti voisi olla rauhallinen aikuiskoti, missä oltaisiin valmiita aktivoimaan Viljaa, tai toisena vaihtoehtona seuraksi toinen rauhallinen tyttökissa.