Viima (nyk. Teppo)

5/2019 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

29.12.2019 Viima ja Myrsky saivat yhteisen kodin Helsingistä.

***

Viima on vauhdikas veijari, joka jaksaa riehua veljiensä kanssa tunnista toiseen. Toiset kissat ovat Viimalle erittäin tärkeitä ja sen suosikkipaikka rauhoittumiseen onkin toisen kissan kyljessä kiinni.

5.12.2019

Myrsky ja Viima siirtyivät toiseen sijaiskotiin alettuaan käymään liiaksi kotihoitajan tyttökissojen hermoille. Muutto oli pojille melko stressaava ja kaksikko hakee vielä vahvemmin tukea toisistaan, joten myös omaan kotiin muutto voisi kaksikolta onnistua parhaiten yhdessä. Kotihoitajan mukaan siellä missä on Myrsky, on myös Viima, ja veljen kadotessa näkyvistä Viima alkaa huudella Myrskyn perään. Uudessa sijaiskodissa pojat ovat alkaneet taas rohkaistumaan uudestaan, mutta uudessa kodissa on hyvä jatkaa käsittelyharjoituksia. Omaa kotia pojat etsivät arkojen kissojen sielunelämää ymmärtävän ihmisen luota.

8.11.2019

Kekri, Myrsky, Viima ja Sade ovat lähtöisin Etelä-Savosta maalaistalon pihapiiriin pesiytyneestä kissapopulaatiosta. Ihmiseen totuttelemaan ne pääsivät vasta noin 12 viikon ikäisinä siirtyessään rekkujen sijaiskotiin.

Rasavilli Viima on sijaiskodin kujeilija, joskin välillä onneksi sekin rauhoittuu ja silloin se hakeutuu mielellään hoitopaikan aikuisten kissojen viereen nukkumaan. Viimaa saa silittää, kun sitä ensin lähestyy rauhallisesti. Sylissä olosta ja kiinnipidosta se ei tykkää ja onkin heti valmiudessa säntäämään pakoon, jos siihen antaa mahdollisuuden. Sen lääkitseminen on myös melko haastavaa, mutta varmat rauhalliset otteet auttavat myös tässä. Iltaisin Viima hakeutuu kotihoitajan viereen nukkumaan, sillä siellä missä muut kissat ovat niin siellä on Viima. 

Käytyään kastroitavana  lokakuun alussa Viima alkoi oksentelemaan muutamaa päivää myöhemmin ja joutui käymään nesteytettävänä eläinlääkärissä. Syy oksenteluun ei selvinnyt, mutta nesteytys auttoi ja nyt Viima voi hyvin.

Viima tarvitsee aikuiskodin ja omistajan, jolla on osaamista ja kärsivällisyyttä opastaa sitä käsittelyyn lempein ottein. Viiman kodissa tulee myös olla kiltti ja leikkisä poikakissa kaverina. Se voisi myös mielelään muutta omaan kotiin kera veljensä Myrsky, jonka kanssa sillä on erityisen läheinen suhde.