Vicke

27.03.2018

Alkuperä: Suomi

21.5.2019 Vicke muutti kissakaverin luokse Vantaalle

***

Vicke on seikkailijaluonteinen nuori kollipoika joka kuitenkin on vielä hieman varuillaan ihmisten suhteen. Vicke arvostaisi kotia jossa hänelle olisi seikkailukaveriksi toinen nuorehko kissa tai muuten reilusti tekemistä ja ymmärtäväiset ihmiset.

24.4.2019

Ihastuttava smokkipukuinen Vicke on peräisin populaatiosta, ja vielä hieman varuillaan ihmisen seurassa. Alun ihmispelko on kuitenkin jo voitettu, ja Vicke tykkääkin nykyään puuhastella päivän askareita ihmisten seurana. Rapsuttaminen käynnistää välittömästi hurinamoottorin, mutta syliin Vickellä ei vielä ole aikomustakaan tulla. Sohvalla kaksijalkaisen vieressä on sen sijaan mukava hengailla. Myöskin nostaminen on vielä kauhistus, ja muu koskettelu vähintäänkin äärimmäisen epäilyttävää. uudelta kodilta edellytetäänkin ymmärrystä ja aikaa harjoitella käsittelyä kissan kanssa.

Vicke on kaikkiruokainen mitä tulee märkäruokaan, mutta kuivaruokaan pikkuherra ei mielellään koske.

Vicke on pieni ketterä veijari, joka könyää itsensä oven päälle, ja ahtautuu milloin minnekin väliin. Vicke etsii kotia mieluiten toisen puuhakkaan nuoren kissan kaveriksi, mutta aktiiviseen kotiin se voisi muuttaa yksinkin