17.11.2020 Vesala ja Roihuvuori muuttivat yhdessä omaan kotiin.
Vilkas ja vauhdikas Vesala etsii kotia yhdessä veljensä Roihuvuoren kanssa.
4.11.2020
Vesala on herättänyt runsaasti kiinnostusta joten emme tällä hetkellä ota vastaan enempää kyselyitä.
03.11.2020
Vesala on veljensä Roihuvuoren tavoin tarkkaileva ja hieman kapinallinen nuori. Aktiivisuutta pojalla riittää ja sylissäkin voi hetken olla, jos hänet kerran syliin nostetaan. Vesala tulee myös oikein hyvin toimeen sijaisperheen koiran sekä kissojen kanssa. Vesalan lähtisi mielellään samaan kotiin veljensä Roihuvuoren kanssa.
Pennut syntyivät sijaiskodissa Lisa-emolle tänä kesänä. Nämä sosiaaliset ja uteliaat pennut tulevat mielellään rapsuteltavaksi ja ihmettelevät kodin tapahtumia. Pennut ovat sisäsiistejä, eivät nirsoile ruoan kanssa ja alkavat jo oppia kissojen tavoille. Pennut ovat tottuneet sekä lapsiin että koiraan. Uudessa kodissa mahdollisesti odottavan koirakaverin olisi kuitenkin hyvä olla hyvin käyttäytyvä ja omistajan hallittavissa.
Summary in English
Wild little kitten Vesala searches for a home together with brother Roihuvuori.
Like his brother Roihuvuori, Vesala is an observant and somewhat rebellious young man. Vesala is very energetic and get along with dogs and cats in foster home. Vesala also enjoys a moment as a lap cat, but just a moment and then its time to play again.
The brothers were born in a foster home to a mother cat Lisa this summer. These social kittens love to be petted and are curious about everything that is happening around them. They are used to be around children and dogs too, however, a dog buddy who might be waiting in a new home should be well behaved and manageable by the owner.