15.9.2019
Vellamo muutti uuteen kotiin toisen nuoren tyttökissa kaveriksi
***
Jos sinulla on huiskalelu, saat Vellamosta varmasti leikkikaverin.
24.8.2019
Vellamo on kaunis ja utelias touhottaja, josta paljastuu huiskalelun hulmutessa valloittava leikkihirmu. Vellamo innostuu kaikista askareista ja osallistuu mielellään siivoukseen, suihkutteluun ja etenkin ruokakipon täyttämiseen. Kotiaskareiden lisäksi Vellamo osallistuu miukumalla ja maukumalla myös perheen keskusteluihin. Leikeissä Vellamo ei jää pahasti alakynteen ottoveljiensä kanssa, vaan tytöltä hoituu niin paini- kuin saalistusleikit. Uudet ihmiset ja vieraat äänet saattavat aluksi vähän ujostuttaa Vellamoa, mutta kaikenmaailman murheet unohtuvat silitysten ja leikintiimellyksen myötä. Saattaa myös olla, että kun aamulla heräät, sinulla on vieressäsi unikaveri.
Vellamo on kasvanut Rekku Rescuen osaavassa sijaiskodissa pienestä pennusta asti ilman emoa seuranaan veljensä Untamo ja ottosisarukset Villimys ja Hulmus. Vaikka pentujen alku ei ole ollut kaikkein ruusuisin on Vellamosta kasvanut kaunis ja utelias tyttö. Vellamo on hiukan ujo, joten ihan pienten lasten kotiin Vellamo ei välttämättä mielellään muuttaisi, mutta isommat lapset ovat varmasti ihan okei, kunhan osaavat antaa Vellamolle hiukan aikaa. Vellamo haluaisi myös kaverikseen nuoren kissatytön, jonkan kanssa jatkaa leikkejä.