Veeti II

Lisätty sivulle: 2015-09-15

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Suomi

Veeti II
1.11.2015 Veeti ja Isla saivat yhteisen kodin Paraisilta.

***

Kuulumisia kodista:

27.11.2015 Kuukausi on kohta mennyt siitä kun Veeti ja Isla muuttivat meille. Meillä on mennyt erinomaisen hyvin. He yllättivät täysin, sillä olin varautunut pitempään sopeutumisaikaan. Kissit ovat ottaneet kodikseen sekä meidät että talomme. Seikkailevat itsekseen ja ovat omineet itselleen tiettyjä paikkoja. Pieniä muutoksia ja yllättäviä tilanteita otetaan vastaan nyt arvokkaan rauhallisesti, vähän kuin isäntäväen ominaisuudessa. Päivän töihin he osallistuvat aktiivisesti, siellä missä tapahtuu, he seuraavat touhuja ja omivat tuotokset itselleen. Veeti on se pienin ja hyvin osaa surkeuttaan viestiä, sääliä ja huomiota tulee heti. Paljon he leikkivät ja kummallakin on omat lelut joita toinen osaa kunnioittaa. Isla onkin nyt saanut olla rauhassa ja luulen kurittamisen johtuvan alun jännityksestä Veetillä. Hyvin tottelevaisia he ovat ja pieniä ohjaavia eleitä he seuraavat. Isla on tosi herttainen ja ystävällinen, vieno ja päättäväinen neiti. Veeti jää joskus kyllä toiseksi heidän keskinäisissä vähän vauhdikkaissakin leikeissä.

5.11.2015 Kissoille kuuluu hyvää! Kotouttamiselle olen varannut aikaa olemalla läsnä koko ajan ja se näyttää toimivan. Joka päivä aloitetaan samoin aamuaskarein samassa huoneessa ja sitten siirrytään porukalla ihmettelemään taas uudelleen, mitä kaikkea talossa on ja tapahtuu. Eka yön he olivat jossakin ja kävivät tarkastamaan, ollaanko paikalla. Toinen yö nukuttiinkin jo sitten koko porukka yhdessä. Yhdessä päivin kuljetaan peräkanaa, mutta tänään kolmantena päivänä he viettävät jo välillä itsenäistä elämää koko talon tilassa. Isla on selkeästi rohkeampi ja Veeti aina välillä eksyy ja kaipaa kutsumista. Eilen ti he molemmat tulivat itse syliin nukkumaan. Ruuan kanssa oli ensin ihmettelemistä, kunnes ilmeisesti se heille tuttu kala-ateria löytyi. Hyvin he osaavat näyttää mitkä ovat heidän tapansa. Niitä seuraillen edetään. Kun osuu kohdalleen niin kaikki toimii. Mielenkiintoista on se kuinka tietoisia he ovat itsestään. Ilmeellään kertovat kun jokin menee pieleen, ellei siihen usko niin poistuvat paikalta. He ovat esitelleen lempilelunsa, ovat heti valmiina leikkimään, sekä leikkivät itsenäisesti ja keskenään. Ottavat kontaktia oma-aloitteisesti ja hakevat silitystä. Vedenjuomispaikat ja pottahommat ovat löytyneet heti. Uudenlainen raapimispuu on hyväksytty ja sille on löytynyt muutakin käyttöä.

Matka Paraistelle meni yllättävän hyvin. Aluksi Isla naukuili, mutta rauhoittui Tarvontiellä. Veeti asettui nukkumaan ja oli siinä asennossa koko matkan. Mitään hätä tai paniikkitilanteita ei tullut. Kotiin tullessa molemmat odottelivat rauhassa kopassaan kunnes saimme tilan valmiiksi. Uteliaasti molemmat alkoivat heti tutustua uuteen paikkaan.

Ainakin nyt tuntuu sille, että he ovat tyytyväisiä uuteen kotiinsa ja me olemme jo kovasti kiintyneet heihin. Kaikki asettuminenhan ei ole vielä valmista. Huomaa helposti, milloin tulee jokin aivan outo uusi juttu johon tutustumiseen tulee käyttää aikaa.

***

Leikattu uros, s. 2.3.2013. Kotihoidossa Helsingissä.

28.9.2015 Veeti on hieman laiskanpulskea karviskissa. Se tykkää tulla kylkeen nyhjäämään ja nauttii rapsutuksista. Veeti ja Isla eivät ole tottuneet lapsiin, eli ne etsivät aikuiskotia.

15.9.2015 Veeti ja Isla etsivät uutta yhteistä kotia omistajan elämänmuutoksen vuoksi.

Molemmat kisut ovat erittäin sosiaalisia ja nauttivat ihmisten antamasta huomiosta! Kaverukset asettuivat hoitopaikkaan hujauksessa ja kerjäävät rapsutuksia hoitajalta.

HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, ota yhteyttä varaajaan. Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi.

KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120 €. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, perusrokotukset, tunnistemikrosirun ja kissa on leikattu. Kissa on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun.