van Gogh (nyk. Begemot)
Lisätty sivulle: 2014-11-16
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

***
Leikattu urospentu, syntynyt 2.9.2014, luovutus aikaisintaan 25.11.2014. Kotihoidossa Espoossa.
16.11.2014 Emo valitsi pentujen syntymäpaikaksi autotallissa olleen tyhjän pakastimen. Siellä näkivät päivänvalon neljä pikkupentua, joita kutsumme “Pakastinpennuiksi”. Ne päätyivät pian hoitopaikkaan kasvamaan. Emo (Rouva) jouduttiin pahan kohtutulehduksen vuoksi nukuttamaan ikiuneen, kun pennut olivat reilun kuukauden ikäisiä. Pienokaiset jäivät ihmisten hoiviin ja oppivat juomaan maitonsa ensin pullosta, sitten ruiskusta. Jonkin aikaa kasvettuaan ne siirtyivät seuraavaan hoitopaikkaansa meille Espooseen. Pennut olivat silloin kovin nuhaisia, ja muutaman päivän päästä heikoimmassa kunnossa ollut raidallinen pentu, pieni Raitapaita, nukkui hoidosta huolimatta pois.
Kolme mustaa pentua paranivat onneksi antibioottikuurilla ja hellällä hoidolla, ja alkoivat kasvaa kohisten. Nyt ne ovat reippaita, pian luovutusikäisiä pikku touhottajia, joista näkee että ne ovat olleet syntymästään lähtien ihmisten kanssa tekemisissä. Uteliaisuutta löytyy ja uudetkin asiat otetaan suurella mielenkiinnolla vastaan. Vessahommat hoituvat mallikkaasti ja ruoka maistuu monipuolisesti.
Vauhtia kolmikolla riittää! Viime viikolla, kun kävimme pentujen kanssa eläinlääkärillä kastroinneissa ja steriloinnissa, sanoi lääkäri ettei ole pitkään aikaan tavannut näin vauhdikkaita pentuja. Kun häkin ovi raottui, hyppäsivät kaikki kerralla syliin, ja muutenkin koko ajan piti tutkia ja touhottaa jotakin. Nyökyttelin vain, että juu tuttua on… sama homma kotona! :)
Pienillä terävillä kynsillä oli myös hyvin kätevää kiivetä ihmisen housunlahjetta pitkin syliin, jos ei sinne muuten nostettu. Siinä vaiheessa kun kaikki kolme kipusivat samaan aikaan itse syliin, oli aika alkaa harjoitella kynnenleikkuuta, sen verran värikkäiltä näyttivät hoitajien jalat ja käsivarret… Siitä saivat pienet nimensä: edesmenneiden taiteilijoiden mukaan pennuista tuli da Vinci, van Gogh ja da Silva.
van Gogh on pennuista se, joka ei meinaa pysyä hetkeäkään paikallaan vaan puuhailee ja leikkii kaiken hereilläoloaikansa. Syliin pitää päästä ja sieltä pitää päästä saman tien myös pois, koska muualla saattaa tapahtua jotain jännittävää samaan aikaan. Kova poika kehräämään, ja etunenässä myös ruokakupilla. Kastroinnissakin ehti jo käydä, joten nyt on hakusessa aktiivinen koti, reipas kissaseuralainen olisi kiva :)
HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, ota yhteyttä varaajaan (tiedot sivun alalaidassa). Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi.
KULUKORVAUS leikatusta kissanpennusta on 180 €. Kulukorvauksella kissanpentu on steriloitu, ja se on saanut matolääkkeet, tarvittaessa ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissanpentu on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity joko Kissaliittoon tai Turvasiru-palveluun.






