Utu

Lisätty sivulle: 2007-08-01

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Utu
12.12.2007 UTU MUUTTI HELSINKIIN TOISEN KISSAN KAVERIKSI

****

KUULUMISIA omasta kodista:

6.1.2008 Hei vaan ! Utu saapui meille joulukuussa ja hyvin on pikkuinen sopeutunut meille. Utu on hirmuisen hellyydenkipeä ja vaatiikiin hirveästi rapsutuksia ja paijailua. Vieraita ihmisiä aristaa edelleen, ensimmäisiä kertoja kun vieraita meillä kävi, Utu oli sohvan alla piileskelämässä, mutta nykyään uskaltaa jo tulla leikkimään ja tarkkilemaan tilannetta. Utu on edelleen joissain tilanteissa arka, nopeat liikkeet on esimerkiksi pelottavia ja välillä täytyy vähän aristella ennen kuin saa syliin nostaa, sitten kun se muistaa että sylissä saakin hellyyttä niin voi sitä kehräyksen määrää joka tulee : )

Utu on hirveän utelias ja haluaa tutkia kaikki paikat vaatekaapeista, tiskipöydästä kirjahyllyihin. Topista ja Utusta on tullut ihana parivaljakko, välillään ollaan ihan mustasukkaisia kun tuntuu ettei Topi meidän kanssa välitä enää leikkiä kun on Utu kaverina.. Topi on ihana huolehtiva isoveli ja pesee Utun turkkia ja puhdistaa korvat :D Oltiin jo varauduttu, etteivät heti tule toimeen, mutta ihan muutamassa päivässä olivat jo kavereita keskenään.

Jouduttiin ostamaan pojille omat samanlaiset lelut, kun meinasi välillä tulla rähinää kumpi saa vinkuvalla hiirellä leikkiä. Utu oli niin onnellinen omasta lelusta ettei tahtonu että kukaan koskee siihen, varjeli lelua monta tuntia ja jos yritti koskea leluun niin Utu rupesi murisemaan. Pojat tykkää leikkiä yhdessä kiipeilypuulla ja tunnelilla. Pojat nukkuvat yleensä sängyllä jalkopäässä. Myös leikkimininen on kiva aloittaa silloin kun vanhemmat haluaisivat mennä nukkumaan. Ollaan kyllä kaikki oltu niin onnelisia Utun tulosta :) tässä myös muutamia kuvia Topista ja Utusta.

****

noin 7kk (marraskuussa 2007)/Vantaa

8.11.2007 Uni ja Utu ovat jo vähän liikaakin kuin kotonaan, näille nuorille olisi hyvä päästä jo pian omaan kotiin tai kiinnytään ihan liikaa puolin ja toisin… Kaksikko voi lähteä mieluusti yhdessäkin, mutta toki muukin seura on ok, sillä meillä ovat tottuneet erilaisiin kissoihin ja koiriin:)

5.10.2007 Uni ja Utu kävivät eläinlääkärin tarkastuksessa ja saamassa tehosterokotteet, seuraava rokotus kaksikolla onkin sitten vasta vuoden kuluttua. Utu myös kastroitiin samalla ettei tule vahingossakaan lisää pikkukisuja. Nukutuksesta toipumiseen Utun mielestä paras paikka oli minun sylissä, siinä sai olla rauhassa ja samalla sai rauhoittavia silityksiä. Molemmat ovat kyllä sellaisia kullannuppuja että kyllä ne saava koti saa olla niistä onnellinen:) Molemmat olivat siis tosi reippaita lääkärissä ja nyt sitten kaikin puolin valmiita omaan kotiin!

1.10.2007 Uni ja Utu ovat nyt tutustuneet meidän omiin koiriin ja kissoihin ja hyvin on mennyt. Utu on reipas poika kun kaipaa hellyyttä, puskee koirat ja kissat ja seuraa välillä mukaan jopa vessaan. Uni haluaa tutustua kaikkiin uusiin paikkoihin, se on pari kertaa päässyt vilahtamaan myös makuuhuoneeseen tutkimusmatkalle:) Sisarukset ovat oikein reippaita ja iloisia pakkauksia, kaikin puolin valmiita omaan kotiin!

10.9.2007 Sisarukset ovat kuin eri kissat! Nämä suloiset pienet “apinalapset” rakastavat hellyyttä. Äsken istuin tietokoneen ääressä Utu sylissä ja Uni halusi mukaan, joten hyppi sitten näppäimistöllä niin kauan että otin senkin syliin. Tuntuu että nämä kaksi alkuun aristavat kovia ääniä, nopeita liikkeitä yms, mutta syliin malttavat rauhoittua, sikäli kun hillitön kehrääminen ja puskeminen voidaan rauhoittumiseksi katsoa:) Pari päivää pennut ovat olleet jo melkoisia sylikissoja ja toissailtana leikkasin myös Unen kynnet, tosin ensin etutassut ja pienen tauon jälkeen takatassut, hyvin meni eikä tyttö tainnut edes huomata mitään tapahtunee kun keskittyi kehräämiseen. Utu on puolestaan kaksikon herkempi osapuoli, se näyttää tosi komealta pikimustalta pantterilta, mutta on pohjimmiltaan herkkä pikkukisu joka kaipaa rakastavaa omistajaa.

25.8.2007 Uni ja Utu ovat tosi suloisia sisaruksia, alkuun tietysti kaikki uusi pelotti ja täytyi piiloutua hoitohuoneen perimmäiseen nurkkaan. Nyt viikossa ovat kuitenkin vähän rentoutuneet ja joka ilta on sylitelty ja totuteltu kosketukseen. Torstaina sain Uni-kisun kehräämään silityksen aikana ja tänään aloitti kehruun myös Utu. Sylissä on hyvä olla kun kisut ottaa oikein lähelle ja silittää rauhallisesti. Meinasi tosiaan tulla ihan hoitotädille tippa linssiin kun olin niin onnellinen voitettuani kaksikon luottamuksen ja sylissä oli vuoron perään kaksi onnellista kissaa. Vielä kaksikko ei tunnu oikein tajuavan leikkimisestä oikein mitään, sillä lähinnä vain tuijottivat järkyttyneinä kun yritin leikittää sulkahuiskalla. Huomasin kuitenkin että Uni jossain vaiheessa innostui leikkimään leluhiirellä ja kävi jopa uittamassa sitä vesikipossa:)

Kaikki perusasiat näillä kisuilla on kunnossa, pissat ja kakat tulee hiekkalaatikkoon, ruoka maistuu ja karva kiiltää jopa paremmin kuin kaikilla omilla kissoilla. Ainoastaan nämä kaksi tarvitsevat aikaa ja rakkautta, joten ei mieluusti lapsiperheeseen tai muuten kovaan vilinään. Varmaankin rauhallinen ja mukava kissakaveri voisi olla kiva, mutta ei pakollinen.

1.8.2007 Utu on otettu kiinni pahamaineiselta Rottermannin alueelta jossa nuoriso ja huumeidenkäyttäjät käyvät kiusaamassa kissoja. Nyt aluetta ollaan purkamassa ja rakentamassa uusia taloja tilalle. Uni odottaa omaan kotiin pääsyä kotihoidossa yhdessä Uni-siskon kanssa, sisarukset voivat lähteä omaan kotiin joko yhdessä tai erikseen.

Lisää tarinaa kotia etsivistä/Uni&Utu:
http://www.rekkurescue.com/keskustelu/viewtopic.php?t=3170

KULUKORVAUS leikatusta aikuisesta kissasta on 100€ ja leikkaamattomasta pennusta 90€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun sekä sille on tehty sienitesti. Yli 6kk ikäiselle kissalle on tehty lisäksi myös fel- ja fiv -testit. Kissalla on oma virallinen eu-passi josta toimenpiteet käyvät ilmi.