Urho

Lisätty sivulle: 2010-11-26

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Suomi

Urho
8.12.2010 Urho muutti omaan kotiin Helsinkiin.

***

Urospentu, noin 2,5kk (marraskuussa 2010), kotihoidossa Vantaalla, luovutus omaan kotiin joulukuun alussa

26.11.2010 Satakunnasta alunperin kotoisin olevat sisarukset Tähti, Eemeli, Molla, Urho ja Paavo odottavat omaan kotiin pääsyä kotihoitopaikassa Vantaalla.

Kotihoitaja kertoo: Urho on nimensä mukaisesti todellinen urho. Se on pennuista uteliain ja rohkein. Se on pentueen johtajasielu ja ensimmäisenä menossa rohkeasti joka paikkaan, oli se sitten koiran kanssa leikkimään, vaatekaappiin tai uuden ihmisen luo. Urhosta tulee varmaankin iso kolli, se on nyt jo vahva, vanttera ja tomera poika, joka rakastaa ruokaa ja masurapsutuksia ja nukahtaa mielellään syliin.

Kulukorvaus kissapennusta on 100 euroa. Kulukorvauksella kissanpentu on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun.