Udi
Lisätty sivulle: 2014-03-11
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

***
Aikuinen uros, leikattu. Hämeenlinnassa.
25.8.2014 Lisätty Udille uusia kuvia.
12.8.2014 Udilla olisi kiire löytää oma koti, sillä se ei yhtään tykkää olla eristettynä yksin, kun muut ovat asunnossa paikalla. Enkä pysty olemaan jatkuvasti sen seuranakaan.
Udi etsii rauhallista kotia, jossa se saisi itse toimia riehujan roolissa! Udilla riittää virtaa ja se tarvitseekin ympärilleen tilaa juoksuleikkejä varten. Diudiu tykkää hepuloida ja juosta itsekseen asuntoa päästä päähän. Välillä se pysähtyy makaamaan läähättäen ja hetken päästä matka jatkuu! Rakkaan lapsen yksi lempinimi onkin Audi. Suuren osan ajasta Udi kuitenkin on ihan rauhaksissaan. Se tykkää makoilla selällään tai ihmetellä maailman menoa lasitetulla parvekkeella. Se tykkää myös käyttää nenäänsä paljon ja käy haistelemassa ja tutkimassa milloin mitäkin.
Öisin Diudiu nukkuu rauhallisesti ja aamuisin alkaa valtava kehräys ja huomionhaku, kun se huomaa, että olen herännyt. Se tulee mahdollisimman lähelle, yleensä mahan päälle makaamaan, ja puskee kehräten ja kerjää rapsutuksia. Meillä on myös aamuisin tärkeitä keskusteluja Udin kanssa “Mikä se hieno poika siellä on?”, johon Udi vastaa “Mää!” tai “Pitäisikö meidän jo nousta?” saan vastaukseksi “Nä-ä!”. Udi tykkääkin kertoa asioita eikä tällä pojalla ole lainkaan hentoinen ääni, vaan sen kuulee vähän kauempaakin!
Udin lemppariruokaa on likimain kaikki. Se tykkää syödä sydäntä, kanansuikaleita, broilerin sisäelinseosta, kivipiiraa ja muuta lihaa. Kanankaulat ovat Udin suurta herkkua! Voin neuvoa ja antaa tarkempia ruokintaohjeita Udin mukana, mikäli raakaruokinta ei ole sinulle ennestään tuttua.
31.7.2014 Lisää kuvia ja kertomuksia Udista löydät keskustelufoorumiltamme.
14.7.2014 Udi etsii kotia, jossa ei ole pieniä lapsia ja mielellään olisi hieman kissakokemusta. Udilla tuntuu olevan herkkä vatsa, joten raakaruokinta on sille paras vaihtoehto, mikäli uudessa kodissa ei haluata siivoilla ripulikakkoja päivittäin. Jotkin 100 % lihaa olevat märkäruuat sopivat sen vatsalle.
Aamuisin Udi alkaa kehrätä kovaan ääneen, kun huomaa oman ihmisensä heränneen. Se tulee puskemaan ja kaatuilee sängylle onnesta ymmyrkäisenä. Pidämmekin aamuisin noin puolen tunnin yhteisen hetken, jolloin Udi saa paljon rapsutuksia ja leikitystä. Kun Udi saa ruokalautasen eteensä, alkaa se taas kehrätä ja katselemaan minua. Silloin Udia täytyykin silittää hetken aikaa ennen, kuin se aloittaa syömisen.
Udi rakastaa huiskaleikkejä ja tekeekin sängyllä komeita loikkia huiskan perässä. Myös lelujen heittely on sille mieleen, useimmiten Udi tuokin lelun takaisin, ottaa sen tassulla pois suustaan ja odottaa seuraavaa heittoa. Udi jaksaa myös leikkiä itsekseen ja välillä saakin kovia hepuleita. Silloin juostaan kovaa vauhtia kämppää edes takaisin, välillä hypätään kaapin päälle, sieltä taas alas ja hirveää vauhtia toiseen päähän asuntoa!
Vieraat ihmiset ovat edelleen kauhistus Udille. Meillä käyneet hoitajat eivät esimerkiksi ole ikinä sitä nähneet, vaan Udi piilottelee kaapissa vierailun ajan. Meille tullessaan Udilla meni noin 3 viikkoa, että se alkoi kehrätä ja tottua kosketukseeni. Sitä ennen Udi on ollut hyvin vähällä ihmiskontaktilla, joten uskoisin, että uudessa kodissa päästään hieman helpommalla sen kanssa. Udi tarvitsee reippaan, määrätietoisen ja itsevarman omistajan.
24.6.2014 Udi etsii uutta kotia, sillä se ei 4 kuukauden yritysten jälkeen oppinut elämään kodin muiden kissojen kanssa. Udi luovutetaan ainoastaan täysin sisäkissaksi (ei edes valjaissa ulos, kunnon aitaus tai lasitettu parveke sopii).
Udi oli alkuun todella arka ja sen kanssa on tehty paljon kesytystyötä. Se edelleen pelkää vieraita ihmisiä, vaikka siinäkin on jonkinlaista edistystä tullut.
Udi on todella seurankipeä ja kaipaa paljon aktivointia. Tutulle ihmiselle se on oikein mussukka, tulee silitettäväksi ja rapsutettavaksi. Välillä toki vanhat muistot tulee mieleen, mutta paljon lievempinä. Syliinkin sen saa ottaa, vaikka sylittely ei ihan mielipuuhaa vielä olekaan. Se on todella energinen, kuten bengalin kuuluukin olla. Toisinaan tippuu taulut seiniltä ja lähtee ovenkarmit irti. Ja kuten todettu, Udi ei tule toisten kissojen kanssa toimeen enkä uskaltaisi sitä antaa koirankaan seuraksi.
Udi tarvitsee paljon seuraa, leikitystä ja tilaa itselleen. Sen täytyy päästä vetämään kunnon ralleja ympäri asuntoa! Udi ei voi syödä kuivaruokaa lainkaan (ei juo tarpeeksi ja kuivuu) ja naudanlihasta se alkaa oksentamaan. Eli ruuaksi ainoastaan laadukasta märkäruokaa tai vielä mielummin pelkkää raakaa lihaa ja luita. Se ei ole tippaakaan nirso, päinvastoin ahmii kaiken ruuan.
Udi osaa noutaa leluja, tuo ne takaisin ja pudottaa vierelle uutta heittoa varten. Joskus kyllä lelu unohtuu ja Udi palaa ilman sitä ottamaan kehuja ja silityksiä vastaan. Ja maiskutuksesta Udi rientää nopeasti kutsujan luokse.
HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta niin ota yhteyttä varaajaan (tiedot sivun alalaidassa). Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi.
KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120 €. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, perusrokotukset, tunnistemikrosirun ja kissa on leikattu. Kissa on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity joko Kissaliittoon tai Turvasiru-palveluun.
***
16.4.2013 Udi sai kodin Hämeenlinnasta.
Kuulumisia ja kuvia kodista:
16.4.2014 Udista on kuoriutunut ihana kehrääjäpoika, joka ottaa rapsutukset onnellisena vastaan. Pitää vielä tassuilla kädestä kiinni, jotta rapsuttaja ei vaan lopettaisi. Udi rakastaa kaikenlaista leikkimistä ja saa itsekseenkin hepuleita päivittäin. Ruoka pojalle maistuu vähän liiankin hyvin, raaka liha on suurta herkkua. Vielä tehdään pojan kanssa kesytystyötä, mutta pitkälle ollaan jo päästy näiden parin kuukauden aikana.
***
Leikattu uros, aikuinen
11.3.2014 Udi on vielä ihmisiä arasteleva paperiton bengali-poika. Udi on erittäin energinen ja leikkisä kaveri, mutta vaatii vielä aikaa tottuakseen eloon ihmisten kanssa.
HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta niin ota yhteyttä varaajaan (tiedot sivun alalaidassa). Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi.
KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120 €. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, perusrokotukset, tunnistemikrosirun ja kissa on leikattu. Kissa on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity joko Kissaliittoon tai Turvasiru-palveluun.






