Turtledonna (nyk. Donna)
Lisätty sivulle: 2011-01-16
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Suomi

****
Lokakuu 2011: Kaikki on mennyt hyvin, pikkuinen (2,7kg) kisu viihtyy hyvin tällä hetkellä yksikseen. 2 viikkoa sitten oli aika päättää vanhan herran Jätkän 18,5v päivät. Donna oli ensimmäisen päivän kuin väsynyt ja vanhasta tottumuksesta muutaman päivän ajan aina ruoka-aikaan meni odottamaan Jätkää myös syömään. Olivat tottuneet syömään aina samaan aikaan.
Yksinäisyyttä ei tunnu olevan Donnalla, on “koiramaiseen” tapaan aina menossa mukana. Kovin se on minuun leimautunut, jos käyn ulkona, niin itkee perään eteisen ovella. Työaamuina ei, tietää jo arkirytmit, että emäntä tulee kotiin myöhemmin. Donna ihastuttaa ihanuudellaan joka päivä aina vain uudelleen. Oppii kaiken maailman temppujakin helposti. Viimeisin on tassun antaminen herkkupalaa tarjotessa ;) Tyttö keksii myös kaikenlaisia temppuja sille ja Donna innoissaan mukana leikkimässä.
Toukokuu 2011 Hei vaan! Donnan elämä sujuu kivasti edelleenkin. Vappuna oltiin yökylässä ja Donna oli mukana. Sopeutui uuteen paikkaan hyvin. Automatkalla tietysti maukui ja nyt on ääni sen verran kehittynyt, ettei sekään enää lähde :) Jätkän kanssa sujuu ihan hyvin, Donna yrittää kovasti härnätä sitä, muttei Jätkä jaksa paljoa korvaansakaan lupsauttaa. Ei Donna siitä seuraa saa, mutta tykkää katsella ikkunasta ulos ja touhuaa mielellään meidän ihmisten kanssa. Öitään Donna nukkuu missä milloinkin, meidän sängyssä jalkojen välissä tai polvitaipeessa. Päivisin on kiva tulla syliin heti kun joku sohvalle istuu. Kaikki hyvin siis, tykkäämme Donnasta tosi paljon. Oli meidän onni, että saimme niin ihanan kissan!
13.3.2011 Hei! Donna on ollut meillä nyt yli kuukauden ja hyvin on sujunut. Keskiviikkona oli sterilisaatioleikkaus ja sekin sujui muuten hyvin, haava vain aukesi n 4h kuluttua ja piti uudestaan mennä tikattavaksi. Kahdesta nukutuksesta toipuminen kuitenkin sujui hyvin. Tänään on ollut vähän vaisumpi päivä, varmasti alkaa kipulääkkeen vaikutus laskea ja kaulurikin harmittaa vähän. Ruokailun ajaksi se tietysti otetaan pois ja saa olla poissa vielä pesujenkin ajan, vieressä pitää olla vahtimassa ettei vaan haavaa nuolisi.
Jätkän kanssa sujuu ihan hyvin, parhaita kavereita ei olla, eikä siitä oikein leikkiseuraakaan saa. Onneksi meitä muita leikittäjiä riittää. Jätkä hakeutuu pois mutta on muuten rentoutunut, ettei kulje jäykkänä :) Ruokaa odotellessa ovat sulassa sovussa ja Donna kihnaa Jätkän kyljessä. Tappeluita ei ole ollut. Vain sitä suhinaa.
Donnasta on tullut tosi rohkea, meillä oli tiistaina 3 lasta leikkimässä sen kanssa ja vaikka aikuisia meno ja meteli hiukan hirvitti, Donna paineli mukana, ei hetkauttanut tyttöjen hihkumiset ja kiljumiset yhtään. Muutenkin Donna seurailee joka paikkaan ja on touhussa mukana. Hampaita on pesty joka ilta, odottaa vessan oven takana kun olen itse hammaspesulla :) Eläinlääkärin kanssa katsottiin nyt ke suuhun ja etualueella oli yhden hampaan kohdalla punoitusta, muuten kaikki ok. Donna painoi tullessa kilon, nyt painoa on 2.2kg. Kova on tyttö syömään! myöhemmin pitää varmaan vähän
tarkkailla, ettei liho.
Pikkupahojaan Donna tekee mm. repii pyykkejä alas telineeltä ja vessapaperirullaa purkaa, näistä aina muistutellaan että se on kiellettyä ja entistä harvemmin tätä on enää tapahtunut. 2 kukkaa on entisiä, mutta lohikäärmepuun olen kuullut kiinnostavan muitakin kissoja.. Donna on oppinut lelun takaisin tuomisen ja innoissaan sitä tuokin ja taas hakee juosta loikkien :) Olen opettanut Donnan myös istumaan kun annan ruokakipon eteen. 2 kertaa painoin takapuolen alas ja toisin saanaa istu, kolmannella kerralla jo osasi homman. Nopea oppimaan!!
Meillä on ollut tosi kivaa ja varmasti mukavat päivät jatkuvat!
28.1.2011 Tässä on nyt muutama päivä takana ja hyvin on sujunut. Donna on valloittanut sydämemme täydellisesti. Yhdet pissat tuli lauantaiaamuna ruokailuhuoneen nurkkaan, mutta kun heti huomasin ja vein hiekkalaatikolle, hommat on sujuneet hyvin. Kissa taisi olla jännittynyt, koska olin useamman kerran jo näyttänyt oikean paikan.
Donna seurailee ainakin minua joka paikkaan ja aamulla sillä on paljon asioita kerrottavana :) Kovasti tykkää leikkiä ja pallon noutamista harjoitellaan, kuten myös muita talon tapoja. Ei-sanan tuntui tuntevan jo ennestään, mikä on oikein hyvä. Totteleekin kivasti.
Vanha kissa ei ole vielä täysin lämmennyt pikkuiselle, mutta sähinää pahempaa ei ole ollut ja nyt ei enää juuri sitäkään. Huomenna Donnalla on eka päivä ilman ihmisiä kotona, mutta luottavaisin mielin sen voi jo jättää. Eikä päivä onneksi ole kovin pitkä.
16.1.2011. Turtledonna odottaa kotia Turussa.
Turtledonna on n. 4,5 kk vanha nuori kissaneiti, joka on otettu huostaan Suomesta paikasta, jossa on ollut liian paljon eläimiä tilaan nähden. Turtledonna on persoonallisen näköisen kissa ja luonne on tytöllä kultaa. Ihmisille Turtledonna on ystävällinen, hetki menee ihmettelyyn, mutta tuttuja ihmisiä tulee puskemaan ja kerjäämään huomiota. Turtledonna on tottunut sekä koiriin, että kissoihin ja hyvä olisi jos tulevassa kodissa olisi tytölle eläinkaveri odottamassa. Turtledonna luovutetaan sirutettuna, rokotettuna ja loishäädettynä vain sisäkissaksi. Kulukorvaus tytöstä on 100 €.






