Tuiske (nyk. Doron)
Lisätty sivulle: 2017-02-16
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

***
Kuulumisia kodista:
28.2.2018 Hei, ja kirpakka talvinen tervehdys Helsingistä. Doron sain meiltä kahden muun kissan kanssa kodin viime vuoden maaliskuussa. Doron oli silloin todella arka, eikä ensin antanut edes silittää. Doron oli tullut paikasta missä hän ei ilmeisimmin ollut saanut tarpeeksi ruokaa ja pari ensimmäistä kuukautta Doron söi “varmuuden vuoksi” kaiken ruuan mitä sain. Hän myös nuoli voiveitset, paistinpannut yms. Mutta parin kuukauden jälkeen Doron huomasi, että meillä on aina ruokaa ja tuo kaiken ruuan syöminen kerralla jäi myös pois. Toukokuussa jouduimme luopumaan toisesta vanhasta kissastamme ja Doron oli hetkisen meillä Natka-tytön kanssa kaksin. Pian kotiimme kuitenkin tuli kaksi pentua ja Doron alkoi kesän alussa olemaan jo selkeästi rohkeampi. Doron hoivasi pentuja nuolemalla ja antaa edelleenkin pikkukissojen syödä ensimmäisenä ja odottaa herrasmiehenä omaa vuoroaan. Häntä sai tässä vaiheessa myös silitellä, kun hän makaili jossain. Nyt helmikuussa noin vuosi Doronin muuton jälkeen hän on jo kesyyntynyt niin, että häntä voi ottaa syliin ja Doron rakastaa poskien rapsuttelua, joskus jopa mahan. Usein Doron makailee selällään ja on jo hyvin luottavainen ihmisiä kohtaan.
***
Leikattu uros, nuori aikuinen, kotihoidossa Helsingissä.
9.3.2017 Tuiske kaipaisi jo kovasti omaa kotiaan ja onkin rohkastunu ihan mukavasti aiemmasta. Tuiske antaa jo vähän useammin silitellä sekä rapsutella itseään ja selkeästi nauttii siitä. Tuiske tulee uteliaana lähelle seurailemaan kaikenlaista, mutta koskea saa yleensä juuri vain tiettyinä hetkinä. Lisätty Tuiskeelle myös muutamia tuoreita kuvia.
16.2.2017 Tuiske on komeaturkkinen nuorimies, joka tuli kotihoitoon Rekku Rescuelle isommasta kissapopulaatiosta Kouvolan suunnalta. Tuiske on tottunut tulemaan toimeen muiden kissojen kanssa, mutta ihmisiä Tuiske vielä arastelee. Silittely ja varovainen turkin harjaus onnistuvat Tuiskeen rauhoituttua esimerkiksi nukkumaan. Ihmisten seurassa Tuiske on siis vielä varsin arka ja alistuva, mutta ei millään tavalla aggressiivinen.
Leikkiminen ihmisten kanssa on kuitenkin ollut Tuiskeelle erittäin mieluisaa puuhaa, silloin ihmisten pelottavuuskin pääsee unohtumaan. Kädestä tarjotut herkut maistuvat, kuten myös ruoka ylipäätään. Mikään nirsoilija Tuiske ei siis ole ollut. Nukkumaan Tuiske on tykännyt kaivautua vilttien ja peittojen alle, mikä olisi hyvä huomioida myös uudessa kodissa.
Tuiske etsii uutta kotia, jossa sille olisi reipas, suunnilleen samanikäinen kissakaveri, joka rohkaisisi Tuisketta tulemaan pois kuorestaan. Tuiske etsii kotia ensisijaisesti aikuiskodista. Tuiske kaipaa uudelta kodiltaan aikaa ja kärsivällisyyttä, jotta siitä tulisi ihmistenkin parissa rento ja sosiaalinen kissa.
HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, toimi näin.
KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 130 €. Kulukorvauksella kissa on saanut kolmoisrokotuksen (calici, herpes ja kissarutto) tunnistemikrosirun, se on leikattu ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissa on eläinlääkärin pintapuolisesti tarkastama ja se on vähintään kertaalleen madotettu. Kissan mikrosiru on rekisteröity Turvasiru.fi-palveluun.






