Tuhatkauno
Lisätty sivulle: 2015-10-29
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

***
Kuulumisia ja kuvia kodista:
10.12.2015 Tulin uuteen kotiini ja hetken ihmettelin, että mikäs paikka tämä on ja leikin uuden ihmiseni kanssa. Päätin kuitenkin myöhemmin mennä sängyn alle mietiskelemään tapahtunutta josta pari kertaa murisin kun ihmiset minua kurkkivat. Sängyn alla muutaman vietetyn tunnin jälkeen tulin kuitenkin itse ulos ja ryhdyin leikkimään ja kehräämään uuden ihmiseni kanssa. Vajaan vuorokauden jälkeen yksi huone ei riittänyt minun hepulointiin enää, vaan päätin karata ja pääsinkin karkaamaan muihin huoneisiin, enkä sen jälkeen ole yhdessä paikassa enää pysynytkään. Tähän astinen saldo: vain yksi kukkaruukku rikki. Kissakaverini hännän kanssa on ihana leikkiä, eikä hän näytä siitä välittävän! :)
***
Leikattu urospentu, synt. 9/2015.
11.11.2015 Jo alusta lähtien pennuista kaikkein rohkein Tuhatkauno on päivä päivältä reippaampi. Poika on aina ensimmäisenä leikkimässä ja ruokakupilla ja rientää pelottomasti paikasta toiseen häntä pystyssä. Aluksi uudet ihmiset saattavat hiukan jännittää, mutta lyhyen ihmettelyn jälkeen Tuhatkauno ilmestyy leikitettäväksi ja paijattavaksi.
29.10.2015 Tuhannen turskateiksi Tintti-albumien innoittamana nimetyt pennut saapuivat Rekkujen kotihoitopaikkaan 18.10. Pennut ovat kotoisin Satakunnasta ja lähtöisin eri pentueista, mutta siitä huolimatta selvästi kasvaneet yhdessä. Dupond, Haddock, Miarka, Nushka, Tintin, Tuhatkauno ja Yamilah kohtelevat toisiaan kuin sisaruksia.
Saapuessaan pennut olivat arkoja ja matojen ja korvapunkkien vaivaamia. Tehokkaalla matokuurilla sekä ulkoloishäädöllä pentujen terveydentila on kuitenkin kohentunut silminnähden, ja ne ovat alkaneet kasvaa ja reipastua. Pennut syövät ja juovat hyvin, erityisen hyvin niille maistuu raaka liha. Myös hiekkalaatikon käyttö sujuu hienosti.
Tuhatkauno on porukan reippain seikkailija, joka häntä pystyssä rientää tutkimaan uusia, jännittäviä asioita. Se on utelias ja leikkisä vesseli, joka rakastaa riehua ja painia muiden pentujen kanssa. Kaikenlaiset lelut kiinnostavat ja poika on kova kiipeilemään.
Tuhatkauno etsii kotia, missä olisi sille reipas uroskissa kaverina. Vaihtoehtoisesti Tuhatkauno voi muuttaa myös yhdessä toisen ”Tuhannen turskatteihin” kuuluvan kollipojan kanssa. Aivan pienten lasten perheeseen pentu ei sovi.
HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, ota yhteyttä varaajaan. Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi. Kissanpentuja ei luovuteta ainoaksi kissaksi, mikäli siitä ei ole erikseen mainittu.
KULUKORVAUS leikatusta kissanpennusta on 180 €. Kulukorvauksella kissanpentu on steriloitu, ja se on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissanpentu on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun.






