11.7.2021 Triss pääsi omaan kotiin Donna-kisun kaveriksi.
***
Kaunis Triss on vielä vähän arka, mutta jo täysin sisäelämään oppinut tyttökissa, jonka suosikkihupia on palloleikit ja namien etsiminen, sekä kissakavereiden kanssa touhuaminen.
10.6.2021
Nuori tiikerityttö Triss vietti elämänsä ensimmäiset kuukaudet ulkona vailla kunnon hoitoa ja ihmisiä peläten, kunnes pääsi helmikuun lopulla oletettujen siskojensa Yenneferin ja Cirillan kanssa rekkujen sijaiskotiin. Elämän heikko alku on jättänyt jälkensä nuoreen kissaan; Triss suhtautuu uusiin asioihin epäilevästi ja sähisee helposti, sekä säikkyy äkkinäisiä liikkeitä. Ihmisiin hän on muuten tottunut, ja tuleekin tervehtimään tuttuja ihmisiä puskien ja kehräten. Päivät hän viettää kotihoitajan etätyöapurina ja muistuttaa säännöllisistä leikkitauoista. Sisarustensa lähdettyä hän on kuoriutunut myös oikein hellyydenkipeäksi ja rakastaa rapsutuksia omilla ehdoillaan. Hänet saa myös nostaa ilmaan, mutta ei vielä syliin asti.
Triss on korvapunkkeja ja lievää flunssaa lukuunottamatta selvinnyt terveyshuolilta, mutta tarvitsee arkoja kissoja ymmärtävän omistajan, joka ei säiky sähinöitä ja osaa rohkaista Trissiä ihmisten suhteen. Triss tarvitsee myös reippaan ja leikkisän kissakaverin, koska kaikista eniten Triss arvostaa muiden kissojen seuraa. Sisarustensa kanssa Triss leikki mielellään jahtaamis- ja painileikkejä, jatkaen tarvittaessa hurjaa pakomatkaa kiipeilypuuta pitkin verhoihin. Hänelle onkin hyvä tehdä turvalliset kiipeilyreitit, ettei vahinkoja satu. Söpöjen korvatupsujen alta löytyy vielä paljon pentuenergiaa. Kissakavereilleen Triss on myös hoivaava, sekä nukkuu mielellään toisen kissan vieressä.
Triss ei sovellu lapsiperheeseen, eikä valjastelevaksi kissaksi.
Summary in English
Triss is young female cat who wasn’t fully socialized and taken care of her during her first months of life. In foster care she has carefully started to trust humans, her ear problems and flu have been taken care of and she has used a litter box without problems. Most of all she loves company of other cats, but she does enjoy attention and scratches too. Her favorite toys are feather teasers and balls. Because of her background she is still afraid of sudden movements and hisses easily.
Triss is seeking a home, where her owner would understand shy cats and give her the space and time she needs. Best company for her would be another playful cat, who is brave and positive example for trusting humans. She is little afraid of sudden movements and walking humans, so she needs a peaceful home.
Triss isn’t suitable for a home with children or if you wish to take cat out on a leash. We don’t know how she reacts to dogs or other animals.