Totte
Lisätty sivulle: 2016-01-03
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

***
3.1.2016 Sulosilmäinen Totte on leikkisä ja ihmisrakas solakka nuori kissaherra joka keksii paljon kivaa tekemistä niin itsekseen kuin muiden kissojen ja ihmisten kanssa. Energisyydestään huolimatta Totte on oikein hyvätapainen tyyppi joka ei pidä ihmissormia ja -varpaita leluina, sen sijaan kissojen kanssa poika ei aina muista hirveästi kysellä haluaako vastapuoli välttämättä painia, joten hakusessa olisi reipas ja leikkisä kissakaveri.
Leikkiseuran lisäksi Totte kaipaa myös kovasti läiheisyyttä ja hellyyttä, ja sen kehruumoottori käynnistyy välillä jopa katseesta. Yöt vietetään luonnollisesti hoitotädin jaloissa ja mielellään Totte käpertyisi myös kissakaverin kylkeen unille.
Hälyisiä tilanteita Totte hätkähtelee, joten kovin vilkas koti ei ole sille se paras paikka, mutta esimerkiksi rauhallisempien lasten kanssa Tottis viihtyisi varmasti hyvin.
Hoitoon tullessaan Toten vatsa oli kovin sekaisin, ja ripuli jatkui tukihoidosta huolimatta pitkään kunnes ruokavalio karsittiin pääosin raakaruoaksi. Myös uudessa kodissa tulee ainakin alkuun olla erityisen tarkkana ruokinnan suhteen.
HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, ota yhteyttä varaajaan. Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi. Kissanpentuja ei luovuteta ainoaksi kissaksi, mikäli siitä ei ole erikseen mainittu.
KULUKORVAUS leikatusta kissanpennusta on 180 €. Kulukorvauksella kissanpentu on steriloitu, ja se on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissanpentu on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun.






