Toivo (nyk. Kake)
Lisätty sivulle: 2012-03-23
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

***
Kuulumisia kodista:
9.5.2012 Toivo on nykyään Kake ja Taisto on Tauski, meitin iskelmäpojat :)
Uuteen Kallion kotiin päästyään poitsut eivät ole aristelleet yhtään. Minuutissa jo huomasivat läpi talon olevan huoneiston, eli pitkä kiitorata ensikodin jälkeen. Ruoka maittaa molemmille hyvin, Kake on ehkä kiinnostuneempi raksuista kuin märkäruoasta. Harja on Tauskille vielä enemmän leikkikalu kuin nautintohetki, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee. Kynsiäkin kokeiltiin hieman lyhentää ennen kiipielypuun saapumista, mutta se ei ollut ihan niin mukavaa puuhaa ja takatassut jäivät käsittelemättä.
Kattoon asti ulottuva kiipeilypuu tarjoaa hyvän paikan spurtteihin ylös, mutta vielä pienokaisilla ajoittain alastulon kanssa ongelmia, eikä välihyllyjä osata ihan käyttää. Leluista höyhenhuiskat on ihan ehdottomia ykkösiä, jopa paljaiksi raadeltuina. Tauski hallitsee leluja ja ottaa Kakelta lelun pois jos Kakella on liian hauskaa. Onneksi meitä on kaksi niin voi leikkiä molempien kanssa yhtäaikaa.
Nukkumapaikoikseen on vakiintunut öisin vanhuksien sänky. Ei auttanut öinen kantelu omiin kopperoihin tai tuoliin, vaan aina piti päästä takaisin, niinpä vanhukset väsyivät ja antoivat periksi. Varsinkin yhteinen tyyny isännän tai emännän kanssa on kiva asia :)
Sosiaalisia veitikat todellakin ovat, eivät ole aristelleet yhtään vierasta vaan leikkivät niin aikuisten kuin lastenkin kanssa tasapuolisesti. Päivisin keskenään ollessaan pääosin nukkuvat, mutta vanhusten kotona ollessa on kivaa pudotella pimennysverhot ja kuivuvat pyykit lattialle, pitäähän sitä hieman rajoja kokeilla. Sen sijaan vahinkopisuja ei ole tullut kertaakaan, vaan hiekkalaatikko on ollut kovassa käytössä alusta asti.
Poitsut lähtevät eläinlääkäriin ekaa kertaa uudesta paikasta ensi viikolla ja saapa nähdä kuinka sujuu Kurvin vilinässä boxissa olo. Kaiken kaikkiaan maailman ihanimmat poitsut eikä hetkeäkään vaihdettaisi pois :) Terveisin, Harri, Jenni, Kake & Tauski
***
Urospentu, nooin 3kk (huhtikuussa 2012), kotihoidossa Espoossa
23.3.2012 Kolme pikkiriikkistä kehruukonetta saapui hoiviini puolitoista kuukautta sitten, eläinlääkärin soiton kautta. Joku oli tuonut nämä punaiset kuukauden ikäiset pikkupennut lopetettaviksi. Pennut ovat syntyneet 5.1.2012. Onneksi eläinlääkäri ei suostunut lopettamaan terveitä pentuja, ja näin tämä punainen kollikolmikko sai mahdollisuuden elämään. Alkuun pennut syötettiin ruiskumaidolla useasti päivässä ja kolmikko onkin nyt hyvin sosiaalinen ja reipas, ei pelota ihmiset, ei lapset. Uusia juttuja tutkivat reippaasti, leikkivät paljon ja kaikki kiinnostaa. Koiraa ollaan käyty moikkaamassa eikä se herättänyt suurempia tunteita. Muutama päivä sitten käytiin eläinlääkärissä ottamassa rokotukset ja mikrosirut, terveiksi ja reippaiksi heidät sielläkin luokiteltiin :) Nyt nämä reippaat pikkupennut alkavat lähestyä kolmen kuukauden luovutusikää ja haussa on omat kodit lopuksi elämää!
Toivolla on puna-valkoinen naama. Ensimmäisenä rynnistämässä hoitohuoneena toimivan saunan ovesta kylppärin puolelle. Toivo on tutkijaluonne, joka on aina ensimmäisenä ruokakupilla.
KULUKORVAUS kissanpennusta on 100€. Kulukorvauksella kissanpentu on saanut matolääkkeet, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun.






