Toivo

2018 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

24.3.2021 Toivo muutti omaan kotiin kahden muun kissan kaveriksi.

***

Toivo on vielä jonkin verran ihmistä ujosteleva tonttupoika, joka kuitenkin hitaasti lämpenee rauhallisen elämäntyylin omaaville ihmisille.

15.03.2021

Toivo on noin 3-vuotiaaksi arvioitu ujo kissapoika, jonka taustaa ei tunneta tarkemmin, mutta ilmeisesti ihmiskontaktit ovat pentuaikoina jääneet vähiin. Hän pelkää vielä ihmiskosketusta, mutta antaa luotettavan hoitajan jo silittää ruokailujen yhteydessä. Ruoka-ajoista muistuttaminen intensiivisellä tuijotuksella tai sängyn jalkopäähän kapuamisella ei pääsekään Toivolta koskaan unohtumaan.

Tuttujen ihmisten kanssa Toivo oleilee rennosti, pitäen kuitenkin oikeaoppisesti turvavälit kunnossa. Hän tuntuu kuitenkin nauttivan ihmisseurasta, jonka hän osoittaa rauhallisilla silmänvinkkauksilla rennon lötköttelyn lomassa. Toivo on myös tavattu muutamaan kertaan yöllä sijaishoitajien sängystä kehräämässä kovaan ääneen. Toivo tykkää etenkin iltaisin leikkiä ja riehua, sekä tarkkailla luontoa ikkunasta tai telkkarista. Sisäsiisteys on Toivolla erinomaisesti hallussa, eikä hän aiheuta vaaraa huonekasveille.

Toivo etsii omaa kotia, jossa ihmisillä on kärsivällisyyttä jatkaa Toivon kesytystä ja vakuuttaa hänet ihmisseuran vaarattomuudesta. Toivon uusilla ihmisillä tulee myös olla vankka kokemus arahkon kissan kesyyntymisestä ja sielunelämästä, jotta kotikissaharjoittelussa päästään uudessakin kodissa kunnolla vauhtiin. Kissa- ja ihmisystävällinen lajitoveri voisi myös olla Toivolle positiivinen juttu, sillä reipas kaveri voisi rohkaista sitä ottamaan omatoimisesti lisää kontaktia ihmisiin.

Summary in English

Toivo is a shy boy, who allows his trusted humans to pet him during dinner time. He is still learning to trust humans, and is proceeding very well.

15.3.2021

Toivo is an about 3-year-old male cat, whose history is unknown. All we can guess is that contact with humans has been very little during his kitten months. He is still afraid of humans touching him, but he already lets a trusted caretaker pet him while eating. Toivo likes to remind his humans of an approaching meal time with a very intensive stare.

With his own people Toivo is very relaxed, but still keeps a safe distance. He does seem to enjoy human company and often calmly winks his eyes at people in the same room. A few times the foster “parents” have found Toivo loudly purring in their bed in the middle of the night. Toivo likes to play especially in the evenings. One of his favourite hobbies is observing nature from windows and the TV. Toivo uses the litter box like a pro, and is no threat to household plants.

Toivo is looking for a home where his new humans would have enough experience and understanding towards timid cats. A brave cat companion would probably be beneficial for Toivo during his journey to a professional house cat.