Tohru (nyk. Widi)

07.04.2019

Alkuperä: Suomi

7.7.2019 Tohru muutti omaan kotiin toisen tyttökissan kaveriksi.

 

7.7.2019 Kuulumisia kodista:

Widiksi nimetty tyttönen on lähtenyt reippaasti sopeutumaan uuteen kotiin ja erityisesti vauhdikkaat leikit ovat olleet neidin mieleen. Innokkaan leikkimisen vastapainoksi Widi tykkää nukkua makoisia ja pitkiä päiväunia. Syli ja rapsutukset kelpaavat myös, kunhan ylimääräiset energiat on saatu ensin purettua. Ensimmäisen viikon aikan on myös aloitettu rauhallinen tutustuttaminen talon toiseen kissaan, josta toivottavasti ajan myötä tulee Widille hyvä ystävä.

***

Tohru tytön tylleröinen on suloinen ja persoonallinen pentukissa, joka etsii leikkiä ja hellyyttä tarjoavaa loppuelämän kotia. Kodissa saisi mielellään olla odottamassa toinen kiltti tyttökissa, josta Tohru saisi itselleen toivottavasti bestiksen. Uuteen kotiin Tohru on valmis muuttamaan heinäkuun alussa.

16.6.2019

Tallikissat Tiku ja Taku saapuivat Rekkujen sijaiskotiin Tikun vastasyntyneiden pentujen kanssa. Pian myös Taku synnytti, mutta pennut olivat keskosia, jotka menehtyivät ensimmäisen vuorokauden aikana. Siitä lannistumatta Taku ryhtyi supertädiksi ja on ahkerasti auttanut siskoaan tämän pentujen hoidossa. Tikun pennuista on kasvanut valloittava nelikko jotka eivät arastele vieraita ja suhtautuvat rohkeasti uusiin tilanteisiin. Kahden emon huolella kasvattamat nörttilapset Shigure, Kyo, Yuki ja Tohru rakastavat kaikkia uusia leluja ja keksivät muutenkin uudet kujeet aina kotihoitajien riemuksi ja siivottavaksi. Pennut ovat valmiita muuttamaan heinäkuun alussa.

Tohru on porukan pienin, mutta yhtä pippurinen. Tohru viihtyy sylissä ja saattaa käydä ihan veltoksi nostettaessa. Pikkulikka viipottaa innokkaasti sisarustensa perässä, vaikka jääkin välillä alakynteen. Pikkuprinsessalle ihanteellinen koti olisi toisen nuoren ja kiltin tyttökissan kaverina.

Huom! Emme luovuta pentuja ainoaksi kissaksi emmekä vapaana ulkoileviksi.