Tiuhti

06/2019 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

10.5.2020 Tiuhti pääsi omaan kotiin, missä sille on poikakissa Pate näyttämässä kotikissan mallia. 

24.5.2020 kuulumisia kodista:

Tiuhtin kanssa ensimmäiset päivät olivat kaikista haastavimpia; Pate ei suostunut olemaan suljetun oven takana saati olohuoneessa eikä myöskään makuuhuoneessa. Tiuhti ei tällöin alussa uskaltanut poistua sängyn alta. Tää alku aiheutti meille molemmille pari unetonta yötä, sillä toinen meistä nukkui olohuoneessa Paten seurana. Pikku hiljaa Paten poissaollessa (Pate oli muutaman yön tällöin mummolassa) Tiuhtista tuli yllättävänkin tuttavallinen ja hän tuli meidän molempien luo rapsutuksille.

Tämän viikon aikana molemmat ovat tutustuneet toisiinsa. Pojat syövätkin nykyään jopa yhdessä sulassa sovussa. Vaikka Pate vielä nykyään melko tiiviisti vahtiikin Tiuhtin liikkeitä, niin antaa se jo uuden tuttavan elellä melko rauhassa, vaikkakin välillä he saattavat yltyä leikkisästi painimaan. Tiuhtin päivärytmi selkeästi painottuu yöelämiseen, kun taas Pate elää ihmisten mukana. Tiuhti ilmoittaa leikkisästi aina säännöllisin väliajoin olemassaolostaan tai päiväunilta noustuaan. Tulokkaan taustat huomioon ottaen alku on ollut oikein hyvä ja edistystä tapahtuu luottamuksen suhteen päivittäin.
***

 

Vielä hieman arka ja villi Tiuhti on vähitellen oppinut, miten kiva juttu ihmiskaveri onkaan! Tiuhti etsii rauhallista kissakokenutta kotia, missä sille olisi kissakaveri.

 

22.4.2020

Tiuhti on nyt valmis palaamaan kodin etsijöiden joukkoon. Tiuhti on vaihtanut sijaiskotia, ja uudessa sijaiskodissa on kiintynyt erääseen perheenjäseneen niin, että seuraa tätä kaikkialle.  Uudessa sijaiskodissa on muutenkin mennyt sen verran hienosti, että uskomme Tiuhtin sopeutuvan hyvin uuteen loppuelämän kotiinkin.

Tiuhti on sisäsiisti ja kiltti kissa. Kaverikseen se kuitenkin tarvitsee leikkisän nuoren poikakissan, joka ei stressaannu sen innokkaista leikkipyrkimyksistä.

 

17.3.2020

Tiuhtin kodinetsintä joutuu tauolle koronatilanteen takia.

3.2.2020

Tiuhtin veli Viuhti muutti jo omaan kotiin ja nyt on Tiuhtin vuoro. Tiuhti on se isompi ja arempi.

Puolivillit veljekset saapuivat syyskuun puoli välissä opettelemaan kotikissana oloa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on ollut paljon ja osa jatkuu edelleen, mutta Tiuhti, kissa, joka sylki ja sähisi, kynttä tarjosi joka väliin, on jo hoksannut miten ihanaa on, kun rapsutellaan ja ollaan sylissä pussailtavana. Jopa niin ihanaa, että Tiuhti pyytää jo itse syliin joka aamu.

Väkisin kiinni pitäminen on kamalaa ja silloin ihmisen on varottava hurjan teräviä kynsiä ja hampaita. Eli käsittelyä on Tiuhtin kanssa ehdottomasti vielä harjoiteltava aktiivisesti.

Vedellä on kiva leikkiä ja oma ihana hiirulainen kulkee mukana ”kuin pieni pentu”. Tiuhti tarvitsee kodin, jossa ymmärretään ja osataan näitä vaarallisia tilanteita, joissa se villeys iskee kaiken hellyyden päälle, ja se villeys tuskin katoaa Tiuhtista koskaan.

Sijaiskodin kissakaverit ovat Tiuhtille tärkeitä, joten Tiuhti etsii kotia, missä sille olisi nuori poikakissa kaveriksi. Tiuhtia ei luovuteta perheeseen, missä on pieniä lapsia. Koska Tiuhtin pitää vielä opetella käsittelemistä, se tarvitsee kissakokeneen kodin.