Tinttarella
Lisätty sivulle: 2010-11-15
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

****
NAARAS, noin 6,5-7kk helmikuussa 2011
8.2.2011 Tinttarella ja Tiluuna odottavat vieläkin omaan kotiin pääsyä joko yhdessä tai erikseen.
15.11.2010 Kesän jälkeen mökkiläiset lähtevät kaupunkiin mökkialueelta, mutta monen monta kissapentua jää turhaan odottamaan perheiden paluuta. Tinttarella, Tiluuna ja moni muu on jätetty mökille kuolemaan nälkään ja kylmää. Onneksi näillä pennuilla kävi hyvä tuuri ja pääsivät hoitopaikkaan Tallinnassa ja odottavat nyt omaan kotiin pääsyä.
Kotihoitaja kertoo, että Tinttarella ja Tiluuna ovat kauniita mustia tyttösiä, rauhallisia ja ystävällisiä.
Kissaa ei tarvitse itse lähteä hakemaan Tallinnasta, vaan kuljetus Suomeen hoidetaan sovitusti ja ennen Suomeen tuloa kissa käytetään vielä virkaeläinlääkärin tarkastuksessa.
KULUKORVAUS kissanpennusta on 100€. Kulukorvauksella kissanpentu on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun sekä sille on tehty sienitesti. Kissalla on oma virallinen EU-passi, josta toimenpiteet käyvät ilmi.






