Tikkupulla ( nyk. Kipinä )

2021 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

27.8.2022 Tikkupulla muutti omaan loppuelämän kotiinsa.

 

Tikkupulla on arviolta 1-vuotias sähäkkä neiti, joka on kodin ykkösapuri niin siivoamisessa, vaatteiden pukemisessa kuin tätä tekstiä kirjoittaessa.

6.8.2022

Tikkupulla on tullut Rekuille alkuvuodesta 2022 yli sadan kissan populaatiosta ja alkuun todella arka Tikkis on kehittynyt uskomattoman nopeasti ihmisen kosketukseen ja käsittelyyn viimeisen puolen vuoden aikana. Tällä hetkellä Tikkupulla nauttii jo kovasti silityksestä sekä yhteisistä leikeistä ja päiväunista, ja siltä on saanut jo putsata vähän korvia, katsoa hampaita ja pitää sylissä ilman vastalauseita. Tikkupullasta tulee varmasti tulevan kodin silmäterä ja sylikissa kunhan saa vielä aikaa opetella kotikissan elämää.

Tikkupullan rakkautta leikkimiseen ei voi korostaa liikaa ja tulevan kodin ensisijainen tehtävä onkin taata neidille tarpeeksi viihdykkeitä ja tekemistä. Tikkupullan lempilelu on luonnollisesti tikku, jonka päästä mielellään löytyy sulkia tai naruja, ja jahtausleikit tikun kanssa ovat parasta puuhaa. TP jahtaa myös palloa sekä ajoittain myös varpaita, mistä koitamme opetella parhaillaan pois. Kuivaruokakin maistuu kaikista parhaiten tälle välineurheilijalle herkkupallosta. Tikkupulla onkin aktiivinen isolla A:lla ja vaikka pienellä kissalla onkin suuri sydän, saattaa energia joskus purkautua raapimalla huonekaluja tai kissakaveria kiusaamalla. Tikkupulla juoksisi mielellään lelujen kanssa ja ottaakin ainakin kerran päivässä kunnon spurtit, mutta valitettavasti tämän populaation kissoja ei ole siunattu kovin hyvillä keuhkoilla ja Tikkis hengästyy liian rajuista leikeistä aika paljon.

Tikkupulla rakastaa touhuta ihmisen kanssa ja sille parasta olisikin koti, jossa olisi paljon aktiviteetteja ja turvallinen ympäristö siedättyä ihmiseen vielä enemmän. Vaikka Tikkis rakastaa huomiota ja hakee päivä päivältä rohkeammin silityksiä ja rakkautta, niin villikissan vaistot ovat vielä vahvat ja joskus Tikkis reagoi väärästä paikasta silittämiseen tai väärään aikaan koskettamiseen kevyesti lyömällä tai ottamalla hampailla kiinni—aggressiivinen Tikkis ei millään tavalla ole mutta välillä tällä punkkarineidillä on vähän kovemmat otteet. Tikkupullasta huokuu ihmisrakkaus ja suuri tarve olla ihmisen lähellä koko ajan ja se on lähes poikkeuksetta vastassa ulko-ovella kotiin tullessa silmät räpsyen ja häntä pystyssä. Paniikkia sillä ei kuitenkaan tule vaikka se olisikin työpäivän ajan yksin kotona ja parhaat kauneusunet kisu näyttääkin saavan yksin ”omassa” sängyssä, pää tyynyllä ja jalat kohti kattoa. TP ei ole osoittanut tarvitsevansa sinänsä omaa rauhaa, mutta tykkää kyllä ottaa välillä nokoset kissanpuun mökissä tai kenkäkaapissa.

Tikkis on rohkea, hauska ja älykäs kissa, josta on tullut nopeasti sijaiskodin sydänkäpynen. Etsimme TP:lle kotia, jossa on kokemusta, kärsivällisyyttä ja ymmärrystä aroista ja tarvitsevista kissoista. Ihan huippua olisi, jos kodista löytyisi samanlainen punkkari-rämäpää kaveriksi touhuihin. Lapsiperheeseen Tikkis ei arkuutensa ja vähän rajumpien leikkiotteidensa vuoksi sovi.

Summary in English

Tikkupulla (translates to bun on a stick or a stick bun) is a 1-year-old sassy little missy who loves to follow her people around the house and actively participate to everything.

6.8.2022

Tikkupulla arrived at Rekku Rescue’s foster care in early 2022 out of a population of more than 100 cats and ever since she has made tremendous progress in adapting to the life of a house-cat. While she was really shy at the beginning and did not want to be touched, she now loves being petted and being the center of attention. We have also managed to clean her ears, check her teeth and hold her in our arms without any trouble, which is why we believe that, in time, she is going to become the sweetheart lap-cat of her future home.

Tikkupulla’s love for toys and playing cannot be emphasised enough. Her favourite toy is a stick with some feathers attached to it, and she adores chasing the stick around. She also chases balls, and occasionally, toes, which is a habit we are trying to mitigate. Tikkupulla even eats her dry food from a special snack toy. She is an Active little kitty and if she gets too excited she might scratch furniture. She would love to run around the house and she does her zoomies at least once a day, but unfortunately, she suffers from weak lungs so too much running will leave her out of breath.

Tikkupulla loves to spend time with people and the best home for her would provide her with enough activities and a safe environment to learn to tolerate touch and handling even better. Although she loves attention and she is braver each day, she still has the instincts of a wild cat and if she doesn’t like to be touched in a certain place, she responds by gently biting or hitting. She is not aggressive by any means, but this kitty is a character with a mindset of a punk rocker. Tikkupulla is a brave, smart and funny cat, who has truly become the sweetheart of her foster home. Tikkupulla is looking for a family who has experience and patience with shy and needy cats, and it would be lovely if you would have a similar punk rocker to keep company to this kitten. Because of her shyness and little bit rough playing, she does not suit to a family with children.