Tiira

Lisätty sivulle: 2016-08-08

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Suomi

Tiira
2.10.2016 Tiira sai kodin Helsingistä.

***

Leikattu aikuinen naaras, s. kesä 2015. Kotihoidossa Helsingissä.

5.9.2016 Lisätty Tiiralle uusia kuvia. Tiiran viimeisetkin pennut ovat nyt muuttaneet uusiin koteihinsa ja tyttö on steriloitu, joten tämä seurallinen pikkukissa olisi nyt valmis löytämään oman kodin. Toiveissa olisi aikuiskoti kiltin naaraskissan kaverina.

Tiirasta saa joku onnellinen vallan mainion sohvaseuralaisen, sillä vaikka tyttö onkin itsekseen ja muiden kissojen kanssa leikkisä tyyppi, niin sen rutiineihin kuuluu monta kertaa päivässä heittäytyminen ihmisen kylkeen kehräämään ja polkemaan joko ilmaa tai sopivasti ojennettu kättä.

8.8.2016 Tiira on superkiltti, pienikokoinen löytökissa joka synnytti dramaattisesti ensimmäiset pentunsa autossa matkalla löytölään. Yhteensä pentuja syntyi seitsemän, ja vaikka Tiira vaikuttaa itsekin ihan teini-ikäiseltä tytöltä se suoriutui suurperheensä hoidosta mallikkaasti. Nyt pennut ovat kasvaneet luovutusikäisiksi ja olisi Tiirankin aika löytää loppuelämän koti.

Tiira on siis noin vuoden ikäinen pikkuneiti, joka on ihan alkuun vieraiden kanssa vähän varovainen. Hetken kuluttua se kuitenkin rentoutuu, ja tutulta ihmiseltä Tiira hakee huomiota joko jalkojen tai kyljen viereen heittäytymällä, riippuen siitä onko huomionhaun kohde pysty- vai vaaka-asennossa ;) Rapsutukset ja ihmisen vieressä loikoilu on Tiiran mielestä ihaninta maailmassa, mutta se kaipaa myös lajitoverista leikkiseuraa. Sopivin koti Tiiralle olisikin rauhallisenpuoleinen perhe missä jo odottaa kiltti kissatyttö seuralaiseksi.

Perusluonteeltaan Tiira vaikuttaa olevan aika vaatimaton ja pieneen tyytyvä, ainakin näin pentuja hoitaessaan. Se juttelee maltillisesti ja kauniisti kujerrellen, ja nauttii suuresti silittelystä. Uudet asiat ovat hurjan jänniä, ja esimerkiksi huiskaleluja se voi aluksi hätkähdellä. Luottamuksen voittaminen ei kuitenkaan vaadi mitään ponnisteluja, ja hoitotoimenpiteet kuten kynsien leikkaaminen on sujunut todella helposti.

Kuten kuvista näkee, Tiiralla on toisessa silmässä melko voimakas karsastus, mikä ei sinänsä haittaa tytön elämää. Silmässä vaikuttaa myös olevan vähän rakennevikaa, sillä se vuotaa normaalia enemmän. Tämäkään ei kuitenkaan eläinlääkärin mukaan vaadi toimenpiteitä. Tiiran pennuille puhkesi vauva-iässä calici, joten oletamme Tiiran kantavan tätä kissoilla tavallista flunssavirusta vaikkei sillä itsellään ole hoidossaolon aikana oireita sairastelusta ollut.

Lisää kuvia Tiirasta ja sen pennuista löytyy Kissasto-blogista.

HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, ota yhteyttä varaajaan. Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi.

KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120 €. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, perusrokotukset, tunnistemikrosirun ja kissa on leikattu. Kissa on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun.