Taro

Lisätty sivulle: 2015-12-20

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Suomi

Taro
29.1.2016 Taro ja Riku saivat kodin Espoosta.

***

Leikattu urospentu, s. 9/2015. Kotihoidossa Helsingissä.

11.1.2016 Tarosta on kehittynyt leikkisä ja energinen pentu, joka kuitenkin malttaa heittäytyä ihmisen jalkoihin paijattavaksi aina sopivan tilaisuuden tullen. Sylissäkin viihtyy monesti eikä malttaisi lähteä pois.

Riku ja Taro ovat todella läheisiä ja muuttaisivat mielellään samaan kotiin.

20.12.2015 Taron selviytyminen oli aluksi epäselvää, koska poika ei halunnut syödä normaalia ruokaa. Lopulta sopiva ruoka löytyi (possun sydän), mutta ruokailu vaati vielä paljon suostuttelua. Onneksi Taro pikkuhiljaa löysi ruokahalun ja kasvoi pentueen isoimmaksi ja villeimmäksi jäseneksi. Etenkin nälkäisenä Taro on hyvin leikkisä ja etsii raakaa lihaa mm. hoitajan jalasta. Onneksi Taro ei kuitenkaan satuta, mutta villille pennulle pitää muistuttaa välillä käytöstavoista. Muuten Taro heittäytyy monesti jalkojen juureen makaamaan isolla äänellä kehräten.

Taro etsii kotia joko veljensä Rikun kanssa tai voisi muuttaa jonkun kivan kollin kaveriksi.

Sakura, Riku ja Taro ovat saapuneet hoitopaikkaan Sastamalasta. Pennut on luovutettu kodista ja emo on nyt leikattu. Pennuilla oli vaikea alku, niitä jouduttiin ruiskuruokkimaan ja muutoinkin tehohoitamaan. Epäilynä pennuilla oli paper bone. Nyt pennut ovat jo reippaita ja terveen oloisia. Nämä pennut eivät suostu syömään muuta, kuin raakaruokaa. Eli omistajan olisi hyvä olla kiinnostunut raa’an lihan syöttämisestä kissalle. Raakaruokintaan saa apua ja ohjeita varaajalta.

HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, ota yhteyttä varaajaan. Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi. Kissanpentuja ei luovuteta ainoaksi kissaksi, mikäli siitä ei ole erikseen mainittu.

KULUKORVAUS leikatusta kissanpennusta on 180 €. Kulukorvauksella kissanpentu on steriloitu, ja se on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissanpentu on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun.