Super-Ukko
Lisätty sivulle: 2014-09-10
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

***
Kuulumisia ja kuvia kodista:
27.1.2015 Terveiset Super-Ukolta! Ukko on asunut meillä nyt 3 kuukautta ja kotiutunut erittäin hyvin, vieraita ihmisiä vielä vähän vierastaa. Joitain asioita säikkyy välillä esim. kun kuljen ohi ja minulla on jotain kädessä, vaikka vain joku vaate, saattaa Ukko juosta sivummalle ja tulee sitten varovasti katsomaan oliko se oikeasti vaarallinen. Tätä reaktiota olen vähän ihmetellyt, mutta kai sekin aikanaan menee ohi. Ukko kasvaa kovaa vauhtia ja painossa ohittanut jo meidän vanhemmat tyttökissat. Ukko on reipastunut kovasti (ehkä jo vähän liikaakin), vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Ukko ja Siiri-kissa järjestävät jokaisena iltana ilta-rallin, jolloin meidän muiden on syytä pysyä pois tieltä.
Ukko ulkoilee päivittäin tarhassa, eikä välitä vaikka olisi vähän enemmän pakkastakin. Aamuisin herätys (varpaita purren) tapahtuu noin klo 5, jolloin Ukko tahtoo ulos ikkunasta ja tunnin verran herra juoksee ulos ja sisään edestakaisin, saadaan kaikki raitista ilmaa. Yhtenä aamuna sain jopa lahjan, elävän hiiren, sängyn viereen, Ukon mielestä se oli hieno ja oli tosi ylpeä saalistaan ja oli kovin pettynyt kun vein sen ulos. Hiiri lähti välittömästi omille teilleen, eli Ukko oli kohdellut sitä ilmeisen varovaisesti. Aikaisemmin saamani (samanlainen) lahja oli erittäin kuollut ja muokattu erinäköiseksi:o).
Ukko viihtyy jo sylissäkin, mutta vain vähän aikaa kerrallaan, puoli tuntia on ennätys. Lankakerät ja neulominen on kiinnostavaa. Lanka lähtee välittömästi kulkemaan sohvien ja tuolien alle kun Ukko tulee paikalle. Myös puolivalmiiden villapaitojen purkaminen on mukavaa (minun mielestäni ei). Kynnet olen leikannut jo kahdesti, kaikkia tassuja ei kuitenkaan vielä voi ”käsitellä” samana iltana vaan homma pitää tehdä kahdessa erässä. Mukavaa kevään odotusta kaikille! Meillä sitä odotetaan innolla, että päästään valjaissa pihalle ja lähi metsään kuljeskelemaan ja tutustumaan luontoon.
17.12.2014 Meillä menee oikein hyvin. Ukko nauttii täysillä rouvien suosiosta, jopa, Hilma 9v (arvonsa tunteva rouvaskissa) on hyväksynyt Ukon kaverikseen. Siirin 4v. kanssa painivat aika rajusti, mutta kummassakaan katissa ei ole koskaan mitään jälkiä, joten se taitaa olla hyvän tahtoista leikkiä. Ukko sai eilen ensimmäisen saaliinsa, pienen päästäisen. Päästäis-parka oli “todella tapettu” , sitä ei menannut oikein hiirulaiseksi tunnistaa. Ukko nauttii häkissä ulkoilusta ja sitä on välillä vaikeaa saada tulemaan sisälle. Ensilumen näkeminen pysäytti Ukon melkein koko sekunniksi, kunnes huomasi että siitä ei ole vaaraa vaan varpaat pysyy pikkuisen puhtaampina, ei tarvitse pestä. Vielä en ole saanut tassuja pestyä/putsattua, koska se on Ukon mielestä liian arveluttavaa. Muuteen kyllä tykkää tassunpohjien kutittelusta, silloinhan on lupa vähän purra ja raapia kättä. Nykyään Ukko nukkuu jo meidän muiden kanssa samassa sängyssä ja kehrää kuin rukki, sänky melkein tärisee. Syliin Ukko tulee puoliksi, siten että etupää on sylissä ja loput kissaa sohvalla. Edistystä kuitenkin on tapahtunut. Muutama kuva Ukosta, kuvat on otettava silloin kun herra nukkuu tai on muuten väsähtänyt. Virkeänä ollessaan on liian nopea kameralle ;o).
Ukko ja muu poppoo toivottaa Hyvää Joulua ja Onna Vuodelle 2015!
30.10.2014 Meillä menee tosi hienosti, kaikki kolme kissaa tulevat hyvin juttuun keskenään. Siiri ja Ukko leikkivät keskenään ja meno on villiä, mutta hyvän tahtoista riehumista. Ukko syö hyvin, keitetty kala on suurta herkkua. Ukko antaa silittää, mutta ei vielä halua olla sylissä. Kun tulen töistä se on aina ensimmäisenä vastassa, pusekee ja kehrää kovasti. Laitan tähän sinulle muutaman kuvan, ne on puhelimella otettuja eikä kovin hyvälaatuisia. Kuvat kun on napattava heti, koska kohde on erittäin nopea liikeinen, ei odottele että haen kameran.
***
Leikattu urospentu, synt 4/2014, kotihoidossa Helsingissä.
6.10.2014 Video Super-Ukosta lisätty.
1.10.2014 Ukko se reipastuu päivä päivältä. Hoitotäti on yritetty monesti kampittaa jaloissa pyörimällä varsinkin ruoka-aikaan. Välillä Ukko ottaa myös osaa lattian lakaisuun, hiekkalaatikon siivoamiseen, sängyn petaamiseen ym. Vieraat ihmiset jännittävät aluksi mutta leikkiminen auttaa tähänkin vaivaan. Tosin kaksi vierasta yhtäaikaa sai Ukon majoittumaan sängyn alle. Pikkuherra onkin näyttänyt taitonsa myös painitatamilla. Hoitopaikan oma mestaripainija on jäänyt alakynteen jo peräti kahdesti.
Tulevien ihmisasukkaiden tulisi kuitenkin olla kärsivällisiä ja Ukon tahtiin eteneviä. Turha painostaminen saa pikkukissan vain muistamaan miten pelottava ihminen aluksi olikaan. Kissakaveri(t) saa taas olla oikein touhukas ja leikkisä.
16.9.2014 Ukko on ujo pieni mies varustettuna hienolla kuviolla turkissa. Ihminen oli aluksi kovin pelottava mutta nyt ollaan jo hoitotädin kanssa aika sujut ja Ukkoa saakin rapsutella ja silitellä oikein urakalla. Toisista kissoista Ukko pitää todella paljon ja tulevassa kodissa olisikin hyvä olla vähintään yksi kissakaveri. Ukolla riittää myös vauhtia ja lelut saavatkin välillä hurjaa kyytiä. Myös paini- ja takaa-ajoleikit kissakaverin kanssa ovat Ukosta ihania. Ukko toivookin kissamaista kotia jossa voi rallitella matot ruttuun mutta joka olisi kuitenkin tarpeeksi rauhallinen ja Ukon alkutaipaleen huomioon ottava.
10.9.2014 Super-Ukko on erittäin kissasosiaalinen komistus, mutta ihminen on vielä pelottava ilmestys.
Ukko on lähtöisin Juvalta samasta paikasta kuin muut jo kodin saaneet Super-pennut.
HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta niin ota yhteyttä varaajaan (tiedot sivun alalaidassa). Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi.
KULUKORVAUS leikatusta kissanpennusta on 180 €. Kulukorvauksella kissanpentu on steriloitu, ja se on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissanpentu on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity joko Kissaliittoon tai Turvasiru-palveluun.
Ukon sisaruksista ja taustoista voit lukea lisää sekä foorumilta että blogista.






