Super-Sampsa

Lisätty sivulle: 2015-09-06

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Super-Sampsa
27.12.2015 Sampsa sai kodin toisen kollin kaverina Helsingistä.

***

Kuulumisia ja kuvia kodista:

24.1.2016 Terveisiä Sampsan kotoa! Meillä on mennyt kaikki hienosti! Sampsa ja Niksu ovat ystävystyneet täysin. Ne leikkivät hyvin yhdessä ja välillä lattia tömisee niin että ajattelen että kohta alakerrassa herätään. Mutta sitten olen huomannut kuinka Kissaherra kietaisee etujalan Sampsan kaulan ympärille ja pesee poskesta. Luulin että tämä on vain näin päin, mutta näin sitten että myös Sampsa pesi Kissaherraa eli tämä osoittaa suurta kiintymystä. Myös ruokailu on järjestynyt. On totta että Sampsa kyllä pitää ruokailustaan huolen.

***

Leikattu urospentu, synt. 6/2015, kotihoidossa Helsingissä.

23.11.2015 Lisätty uusia kuvia kasvaneelle ja komistuneelle Sampsalle! Sampsan veli sai jo oman kodin, mutta missä on Sampsan koti? Veljen lähdettyä Sampsa, tutummin Sampsi, on jatkanut reipasta kasvuaan ja kollipojan touhujaan. Sampsaa saa silittää ja ottaa syliin ellei pojan mielessä ole tärkeämpää tekemistä. Sampsi tykkää edelleen perheen kissasta, mutta vanhempi naaraskissa jo vähän hermostuu sen reippaisiin painiotteisiin ja siksi sen olisikin tärkeää päästä kotiin missä on nuori kollikaveri. Yöt Sampsi nukkuu hoitopaikan isäntäväen sängyssä.

29.10.2015 Kotihoitajan lähtiessä muutamaksi päiväksi reissuun Sampsa ja Seppo jäivät keskenään kotiin varahoitajien käydessä niitä välillä katsomassa. Pojat pärjäsivät hyvin ja olivat iloisina ovella vastassa kotihoitajan palatessa. Jälleennäkeminen perheen oman kissan kanssa oli lämmin ja pojat ovatkin varsinainen fanikerho – isompaa kissaa ihaillaan, sitä seurataan rinnalla, nuuskitaan kiinnostuneesti, vuorotellen jahdataan tai juostaan karkuun, tai vain kehrätään ja nukahdetaan vierekkäin.

Pennut ovat edelleen reipastuneet ja meno on välillä hyvinkin vauhdikasta. Sampsa ja Seppo antavat hoitotädin silittää ja ottaa syliin melko helposti. Vieraitakin on käynyt ja Sampsa tulee silloin ennakkoluulottomasti tekemään tuttavuutta, Seppo tarkastelee tilannetta hetken kauempaa ennen kuin uskaltautuu mukaan. Pallot ja leluhiiret ovat poikien suosikkeja leikeissä ja ruokatauolla maistuu erityisesti sei.

18.10.2015 Lisätty Sampsalle uusia kuvia.

8.10.2015 Lisätty uusia kuvia ja kuulumisia Sampsalle. Sampsa ja Seppo jäivät kahdestaan hoitopaikkaansa siskojen muuttaessa kesyyntymään toisiin hoitopaikkoihin. Sampsa on reipastunut mukavasti. Se viihtyy kiltisti sylissä, kun se otetaan siihen ja kehräilee. Pojat riehuvat ja leikkivät, kuten kissanpentujen kuuluukin. Ihmisen käsi vielä vähän pelottaa kuitenkin ja Sampsan uudessa kodissa tulee jatkaa käsittelyyn totuttamista. Molemmat pojat tykkäävät kotihoitopaikan aikuisesta kissasta eivätkä säikähdä kodin ääniä, kuten imuria. Sampsan uudessa kodissa tulee olla reipas kollikaveri/kavereita seurana.Pentuja ei arkuutensa vuoksi luovuteta lapsiperheeseen.

26.9.2015 Sampsa on reipastunut hoitopaikassa pennuista eniten ja kehräilee jo tutun hoitajan sylissä. Syliin ottaminen vielä vähän jännittää ja sitä täytyy uudessa kodissa harjoitella. Sampsa etsii kotia, jossa ollaan valmiita jatkamaan kesytystyötä ja siellä olisi reipas kollikaveri näyttämässä mallia.

13.9.2015 Super-pennut Annikki, Mielikki, Seppo ja Sampsa ovat asuneet nyt viikon kotihoitopaikassaan Helsingissä. Pennut ovat vielä arkoja ja nopeat liikkeet saavat ne vilistämään porukalla piiloon. Hitaasti lähestyessä tai pentujen nukkuessa niitä saa jo vähän silittää, mutta syliin ottaminen vielä pelottaa ja silloin voi tulla kynttä tai hammasta.

Sampsa etsii kotia reippaan poikakissan kaverina rauhallisesta aikuiskodista. Pentuja ei luovuteta lapsiperheeseen arkuutensa vuoksi ja uuden kodin tulee varautua jatkamaan kesytystyötä.

6.9.2015 Sampsa on kesyyntynyt viime päivinä hienosti ja uskaltaa käydä haistelemassa maassa istuvaa ihmistä. Leikin lomassa tapahtuva silityskään ei saa sitä enää säntäämään karkuun vaan se uskaltaa jatkaa keppilelulla leikkimistä.

Superit Annikki, Mielikki, Seppo ja Sampsa ovat kesyyntyneet jo ihan mukavasti kotihoitopaikassaan, mutta ihan valmiita kotikissoja ne eivät vielä ole. Leikin lomassa ja ruokailun yhteydessä saa jo silitellä ja pennut rohkaistuvat päivä päivältä enemmän.

2014 toukokuussa Juvalta matkasi 11 pentua emoineen hoitopaikkaan Helsinkiin. Myöhemmin samasta paikasta saatiin vielä viisi isompaa pentua loukutettua. Kaikki ”Super” –kissat saivat kodit ja mummon viimeinenkin leikkaamaton narttu saatiin leikattua. Lisää Super-kissoista voi lukea täältä: täältä.

Heinäkuun 2015 lopussa selvisi, että mummon lampolan ylisille on pesiytynyt vieras puolivilli emokissa, jolla on neljä pentua. Pennut ja emo saatiin loukutettua pentujen ollessa noin 7-8 viikkoisia. Siihen asti ihminen oli ollut niille vieras käsite vaikka mummo olikin niille käynyt ruokaa vintille tarjoamassa. Emo palautettiin mummolle leikattuna.

HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, ota yhteyttä varaajaan. Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi. Kissanpentuja ei luovuteta ainoaksi kissaksi, mikäli siitä ei ole erikseen mainittu.

KULUKORVAUS leikatusta kissanpennusta on 180 €. Kulukorvauksella kissanpentu on steriloitu, ja se on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissanpentu on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun.