Super-Mielikki (nyk. Milli)

Lisätty sivulle: 2015-09-06

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Suomi

Super-Mielikki (nyk. Milli)
5.11.2015 Mielikki sai kodin toisen tyttökissan kaverina Helsingistä.

***

Kuulumisia ja kuvia kodista:

27.11.2016 Millille kuuluu hyvää, hänestä on kasvanut tosi reipas sylikissa. Ujous ja arkuus on vähentynyt huomattavasti, uusia ihmisiä edelleen tarkkailee aluksi piilosta, mutta hetken päästä tulee jo näiltäkin kerjäämään rapsutuksia. Omalla porukalla kun ollaan kotona niin ei tunnu kyllä enää mikään jännittävän. Milli on kova höpöttämään, koko ajan tuntuu olevan jotain asiaa. Varmaan joku maailman kovaäänisin kissa tuo on, tietää aina missäpäin kämppää se liikkuu. Unen kanssa yhteiselo sujuu paremmin kuin hyvin, ovat aika erottamattomia jo tässä vaiheessa. Yleensä Milli voittaa painit suuremman massansa ansiosta :D Käytiin alkusyksystä eläinlääkärissä antamassa ne rokotukset kummallekin ja amalla tsekattiin että kaikki ok. Lääkärissäkin kummatkin olivat tosi kilttejä ja saivat paljon kehuta :) Milli pulskistuu helpommin kuin Une, vaikka syövät samaa ruokaa ja suurinpiirtein yhtä paljon, eli pitää vähän seurailla Millin syömisiä.

6.2.2016 Hyvin on sujunut, tytöt on ihan parhaita kavereita. Yhdessä leikkivät, nukkuvat ja peseytyvät, oikeastaan kaikki tehdään yhdessä. Millikin on reipastunut kovasti, ei paljoa enää jännittele. Ihan sylikissa siitäkin on kuoriutunut.

Edelleen jos meillä on vieraita käymässä niin Milli mieluummin oleskelee toisessa huoneessa omissa oloissaan, mutta tuskin siitä koskaan tulekaan sellaista kaikkien kaveria niinku Une on, eikä tartteekaan. Milli on myös ihan super kiltti. Siinä missä Une keksii päivittäin jotain uutta jäynää (niinkuin esim verhoissa roikkumista argh) niin Milli on aina vaan kiltisti.
Tässä pari kuvaa tyttöjen yhteiselosta.

13.11.2015 Mielikin kutsumanimeksi on muodostunut Milli. Eristettiin Milli tuonne meidän makkariin alkuun. Ensimmäisinä tunteina Milliä jännitti ihan tosi paljon ja piilotteli joko verhojen tai sängyn alla. Loppuillasta uskalsi kuitenkin jo tulla sänkyyn ja kerjäämään rapsutuksia, lopulta nukahti kainaloon, eli meihin ihmisiin tutustui todella nopeasti.

Milliä alkoi jo kovasti kiinnostaa muu kämppä ja karkasikin pari kertaa makkarista kun ovi aukaistiin. Sunnuntaina päästettiin Milli sitten tutkimaan loppua asuntoa, siten että Une oli tällä kertaa makkarissa. Ja sunnuntaina päästettiin myös tytöt olemaan vapaasti koko asunnossa yhtä aikaa pieniä aikoja. Tämän viikon ovat olleet vapaasti koko asunnossa aina kun ollaan kotona, nyt myös öisin.

Nyt nämä juoksevat peräkanaa ympäri kämppää toisiaan saalistaen. Kun suunta vaihtuu niin myös jahtaaja vaihtuu ja matot on jatkuvasti ihan rullalla! Päivätorkut nukutaan yleensä samassa tilassa. Edelleen tässä vähän tutustellaan, Millillä on tapana varastaa juuri se lelu millä Une on leikkimässä ja tästä Une ei tykkää. Ja Unen taas oli hankala sopeutua siihen että myös Milli saa öisin nukkua sängyssä, viime yönä ensimmäistä kertaa myös Milli sai sänkypaikan. Une on yrittänyt nyt pari kertaa pestä Milliä, mistä Milli tuntuu olevan vielä vähän ihmeissään. Ilmeisesti ihan niin läheistä ystävyyssuhdetta ei siis ole vielä muodostunut. Ja jos Une saalistusleikeissään onnistuu vielä yllättämään Millin niin se saattaa Unelle vähän sähistä, mutta tätäkin tapahtuu enää harvoin. Välillä myös vähän läpsitään ja testaillaan toista. Mutta että tutustumista ja totuttelua edelleen puolin ja toisin.

Milli ei ole vaikuttunut kummemmin stressaantuneelta, syö ja käy vessassa normaalisti ja kun oma kuppi on kertaistumalta tyhjennetty niin menee vielä syömään Unenkin ruuan jämät. Ja Unekin on edelleen ihan normaali oma itsensä. Milli on tosi reipas, aino asia mikä tuntuu jännittävän on se kun joku tulee ulko-ovesta sisälle. Eli siis tähän asti on mennyt ihan hyvin ja eiköhän näistä ihan kavereita tule!

***

Leikattu naaraspentu, synt. 6/2015, kotihoidossa Helsingissä.

20.10.2015 Lisätty Mielikille uusia kuvia.

8.10.2015 Lisätty Mielikille rapsutteluvideo!

5.10.2015 Lisätty Mielikille uusia kuvia ja kuulumisia. Mielikki siirtyi uuteen hoitopaikkaan 29.9. Hoitopaikassa Mielikillä on kolme reipasta aikuista kissaa näyttämässä esimerkkiä. Viikon aikana Mielikki on sosiaalistunut kovaa vauhtia ja alkanut nauttia ihmisten läheisyydestä ja huomionosoituksista. Mielikki viettää aikansa leikkien ja on hyvin kiinnostunut kodin askareista. Kovat äänet ja äkkinäiset liikkeet saavat Mielikin vielä säikkymään, mutta uteliaisuus vie lopulta voiton ja Mielikki palaa tutkimaan äänten lähdettä. Mielikki nukkuu siellä missä muutkin kissat: päivällä sohvan nurkassa ja yöllä söpöllä kääröllä jalkopäässä. Mielikkiä voi silitellä ja nostaa syliin, joskin näille hellyydenosoituksille on oma hetkensä ja mielentilansa. Yleensä Mielikki tulee itse hakemaan huomiota kun hellyyspuuska iskee ja silloin ei kehräämisestä meinaa tulla loppua! Mielikki nauttii selvästi muiden kissojen seurasta joten uudessa kodissa tulee olla reipas leikkikaveri/leikkikavereita.

13.9.2015 Super-pennut Annikki, Mielikki, Seppo ja Sampsa ovat asuneet nyt viikon kotihoitopaikassaan Helsingissä. Pennut ovat vielä arkoja ja nopeat liikkeet saavat ne vilistämään porukalla piiloon. Hitaasti lähestyessä tai pentujen nukkuessa niitä saa jo vähän silittää, mutta syliin ottaminen vielä pelottaa ja silloin voi tulla kynttä tai hammasta.

Mielikki etsii kotia reippaan tyttökissan kaverina rauhallisesta aikuiskodista. Pentuja ei luovuteta lapsiperheeseen arkuutensa vuoksi ja uuden kodin tulee varautua jatkamaan kesytystyötä.

6.9.2015 Mielikki sähisee vielä ihmiselle, mutta ei lähde karkuun kun sitä silittää. Sylissä ollessaan silmät painautuvat jo kiinni rapsuttelun yhteydessä, mutta vielä ei ole kehräystä saatu kuuluviin. Mielikki on myös kova leikkimään, mutta seurailee mielellään ensin vierestä muiden puuhastelua.

Superit Annikki, Mielikki, Seppo ja Sampsa ovat kesyyntyneet jo ihan mukavasti kotihoitopaikassaan, mutta ihan valmiita kotikissoja ne eivät vielä ole. Leikin lomassa ja ruokailun yhteydessä saa jo silitellä ja pennut rohkaistuvat päivä päivältä enemmän.

2014 toukokuussa Juvalta matkasi 11 pentua emoineen hoitopaikkaan Helsinkiin. Myöhemmin samasta paikasta saatiin vielä viisi isompaa pentua loukutettua. Kaikki ”Super” –kissat saivat kodit ja mummon viimeinenkin leikkaamaton narttu saatiin leikattua. Lisää Super-kissoista voit lukea täältä.

Heinäkuun 2015 lopussa selvisi, että mummon lampolan ylisille on pesiytynyt vieras puolivilli emokissa, jolla on neljä pentua. Pennut ja emo saatiin loukutettua pentujen ollessa noin 7-8 viikkoisia. Siihen asti ihminen oli ollut niille vieras käsite vaikka mummo olikin niille käynyt ruokaa vintille tarjoamassa. Emo palautettiin mummolle leikattuna.

HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, ota yhteyttä varaajaan. Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi. Kissanpentuja ei luovuteta ainoaksi kissaksi, mikäli siitä ei ole erikseen mainittu.

KULUKORVAUS leikatusta kissanpennusta on 180 €. Kulukorvauksella kissanpentu on steriloitu, ja se on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissanpentu on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun.