Suhina Simeonin on omistaja luovuttanut yhdistykselle, koska Simeoni oli pelokas ja osoitti sen suhisemalla ja puraisemalla omistajaa. Ennen yhdistykselle saapumista ehti Simeoni karata omistajaltaan. Karkumatka kesti kahdeksan päivää, mitta pieni suhisija selvisi onneksi seikkaluistaan ja saatiin lopulta loukulla kiinni.
Hoitopaikkaan Simeoni saapui 2.10. suloisesti suhisten, mutta poika paljastui hyvin kiltiksi pikkuiseksi jota vain jännitti ihmisen lähestyvä käsi. Jo parin päivän aikana Simeoni rohkaistui, suhina tosin jäi tavaramerkiksi.
Simeoni etsii kotia, jossa sillä olisi seurana ainakin yksi reipas kissakaveri, jonka avulla Simeoni voi jatkaa turvallisesti tutustumista kotikissan elämään.
13.10.2018
Simeoni muutti omaan kotiin Helsinkiin kolmen kissan kaveriksi.