Söpökkä (nyk. Irma Vanne)

Lisätty sivulle: 2009-12-14

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Söpökkä (nyk. Irma Vanne)
10.1.2011 SÖPÖKKÄ MUUTTI OMAAN KOTIIN HELSINKIIN

****

KUULUMISIA omasta kodista:

26.7.2011 Eli Söpökkä ristittiin uusiksi ja nimeksi tuli Irma Vanne, vuorineuvos Vanteen tytär (Komisario Palmu-fanit tietänevät tämän ;)).

Irma on kyllä ihan hassu kissa, ei olekaan hänenlaistaan tullut ennen vastaan. On niin high and mighty, että! Selkeästi jotain aatelista verta. Irma ei turhan paljon välitä leikkimisestä. Leluhiiri oli ihan turha kapistus, samoin erilaiset pallot. Parhaiten neidin mielenkiinnon saa herätettyä sulkahuiskalla. Sitä on hyvä vähän huitoa – mutta ei tietysti hikeen asti. Kodin ikkunasta olisi tarjolla hieno ulkomaisema erilaisine lintuineen ja rusakkoineen, mutta Irmaa ei linnut ainakaan turhan paljoa kiinnosta. Silloin tällöin on kiva istua ikkunalaudalla ja haistella ulkoilmaa.

Irma on kerran käynyt ulkona nyt toukokuun aikana. Valjaissa tietysti. Oli nähtävästi hieman arveluttava kokemus; kivointa oli kyyhöttää ison kiven vieressä piilossa. :P Ulkoilun yllättävä puoli oli se, että Irma osoitti
hieman hellyyttä tai kiintymystä palvelijaansa kohtaan – kissa kipusi hoivaajan syliin ja hautautui ison kaulahuivin alle. Normaalistihan Irmalta ei turhan paljon hellyydenosoituksia heru. :D

Kaikenkaikkiaan kivasti on mennyt Irman kanssa, mitään sen kummempia kommelluksia ei ole sattunut. Neidillä tuntuu olevan jatkuvasti kova nälkä, mistä on tietysti tärkeää ilmoittaa mahdollisimman usein. Ruoaksi olen antanut naudan jauhelihaa ja eläinkaupan märkäruokaa ja kuivaruokaa höystettynä silloin tällöin kananmunan valkuaisella. Parhaaksi herkkupalaksi on huomattu katkarapu, eläinkaupan raksut ja naksut eivät oikein maistu.

Ehkä Irma ajan kanssa vielä vähän enempi leppyy alamaisilleen, tai sitten ei, mutta on siitä kyllä ollut mielettömästi iloa. :) T: Heini P.

Niin, ja koiran se on hyvin kelpuuttanut perheenjäsenekseen. Ei ne mitään
parhaimpia kaveruksia ole, mutta tulevat hyvin toimeen.

****

LEIKATTU NAARAS, noin 1,5v (syksyllä 2010)

26.10.2010 Söpökkä on ystävällinen mutta itsevarma kisuli, luule että on “siniverinen” ja “kuninkaallinen”. Minun mielestä sen naamastakin näkee, millainen luonto sillä on;) Se on ollut yhdessä D-pentujen kanssa: Dan, Daana ja muut- ja ne tulivat hyvin toimeen.

6.10.2010 SÖPÖKKÄ tulee hyviin toimeen kissojen kanssa mutta koirien kanssa se ei ole ollut. Mummola, kenellä se elää, ei ole koiraa. Kuka tietää, se voisi sopeutua koirien kanssakin. Se on aikuinen ja itsevarma kissa.

14.9.2010 Söpökkää hoitanut vanha mummo ei voi enää pitää kissaa, joten Söpökän pitäisi pian löytää oma koti.

10.8.2010 Lisätty uusia kuvia Söpökälle.

15.3.2010 Söpö Söpökkä on nyt noin vuoden ikäinen ja kaikin puolin valmis lähtemään omaan kotiin.

14.12.2009 Upean söpöläinen Söpökkä kaipaa omaa kotia.

Kertomus Tallinnasta: Hylätty nuori pienikokoinen kotikissa, urokset kohtelivat sitä raa’asti – sitä on purtu ja korvat ovat revitty. Se oli löydettäessä tiineenä ja erittäin huonossa kunnossa- paha tulehdus ja oli pakko leikata. Leikkauksen jälkeen toipui vaikeasti, 3 päivää ei ollut lainkaan varmuutta että se selviäisi. Mutta nyt on kaikki hyvin ja kisuli odotta kotiinpääsyä.

Kissaa ei tarvitse itse lähteä hakemaan Tallinnasta, vaan kuljetus Suomeen hoidetaan sovitusti ja ennen Suomeen tuloa kissa käytetään vielä virkaeläinlääkärin tarkastuksessa.

KULUKORVAUS leikatustakissasta on 120€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun sekä sille on tehty sienitesti. Kissalla on oma virallinen EU-passi, josta toimenpiteet käyvät ilmi.