Sona (nyk. Mervi)

Lisätty sivulle: 2017-07-19

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Sona (nyk. Mervi)
29.8.2017 Sona sai kodin Helsingistä toisen kissan ja koiran kaverina.

***

Leikattu naaras, synt. 5/16, kotihoidossa Helsingissä.

19.7.2017 Sona on noin vuoden ikäinen erittäin vilkas ja leikkisä tyttökissa. Sonan lempipuuhaa on höyhenlelujen jahtaaminen, ja niiden perässä se hyppää pitkiäkin loikkia. Sona tulee hyvin toimeen toisten kissojen kanssa ja toiveena olisikin, että uudessa kodissa olisi Sonalle kaveriksi toinen nuori, reipas ja leikkisä kissa. Sona on aktiivinen kissa ja vaatii paljon huomiota ja aktivointia omistajaltaan. Sona tykkää rapsutuksista ja sen voi ottaa syliin hoitotoimenpiteitä varten, joiden pitäisi sujua ongelmitta.

Sona saattaa olla hiukan aggressiivinen ruuan kanssa ja välillä ahmii ja oksentaa sitten syötyään liikaa. Ruokailujen kanssa on siis oltava tarkkana. Myös kovat äänet ja äkilliset liikkeet nostattavat helposti Sonan karvat pystyyn ja selän koukkuun. Sona on todella kaunis kermanvaalea tyttö, jossa saattaa ulkonäön perusteella olla ripaus siamilaista. Sillä on luonnetta ja siksipä se kaipaakin osaavaa ja riittävästi huomiota tarjoavaa kotia, jossa pääsee leikkimään toisen kissan kanssa.

Sona on tullut Rekku Rescuelle kodinvaihtajana itsestään riippumattomista syistä ja on alun perin kotoisin Virosta.

HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, toimi näin.

KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 130 €. ulukorvauksella kissa on saanut kolmoisrokotuksen (calici, herpes ja kissarutto) tunnistemikrosirun, se on leikattu ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissa on eläinlääkärin pintapuolisesti tarkastama ja se on vähintään kertaalleen madotettu. Kissan mikrosiru on rekisteröity Turvasiru.fi-palveluun.