Sisu

Lisätty sivulle: 2016-05-19

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Suomi

Sisu
23.10.2016 Sisu ja Sasha saivat yhteisen kodin Vantaalta.

***

Kuulumisia ja kuvia kodista:

30.10.2016 Kissoille kuuluu hyvää ja ovat kotiutuneet ihan hyvin. Molemmat ovat tosi leikkisiä ja jahtavaat innoissaan laserosoittimen täplää ja leikkivät myös itsekseen (välillä keskellä yötä). Sisu on kissoista arempi ja kun äitini kävi kylässä niin Sisu oli sohvan alla piilossa, Sasha taas kierteli uteliaana vaikka ei paijattavaksi asti uskaltautunutkaan. Molemmat kissat ovat syöneet hyvin sekä märkää että kuivaa ruokaa. Toisin kuin aikaisemmat kissani, nämä eivät hotki ruokia kerralla vaan vähän kerralla ja palaavat myöhemmin syömään lisää. Siten on tosi vaikea katsoa että myös Sisu saa tarpeeksi syödäkseen. Öisin kissat välillä yrittävät päästä keittiön kaappeihin ja hieman metelöivät mutta myös nukkuvat nätisti sohvalla tai nojatuoleilla. Molemmat ovat kehränneet ja tulleet rapsutettaviksi ja pari kertaa hypänneet sohvalle ja sängyllekin.

***

Leikattu uros, noin 1,5 v, kotihoidossa Vantaalla.

19.9.2016 Sisu ja sen toveri Sasha siirtyivät uuteen hoitopaikkaan edellisen kotihoitajan muuton vuoksi. Uudessa kotihoitopaikassa Sisu oli aluksi jännittynyt, ja majaili korkealla kirjahyllyn päällä tarkkailemassa ympäristöä Sashan kanssa vieretysten. Nyt Sisu on muutaman viikon uudessa kotihoitopaikassa asusteltuaan rentoutunut, ja se pitää jo kovasti rapsutuksista ja silityksistä ja tulee niitä itse myös hakemaan kotihoitajalta. Sisu on kova leikkimään hiiriongen tai sulkatikun kanssa ja tekee korkeita loikkia ja hyppyjä saalistaessaan lelua. Vieraita Sisu pelkää vielä melko paljon, mutta ei välttämättä piiloudu kokonaan vieraiden ollessa läsnä. Sisu ja Sasha olivat uuteen kotihoitopaikkaan saapuessaan sen verran varautuneita, että ne eivät juurikaan leikkineet keskenään, mutta nyt ystävykset ovat rentoutuneet niin, että yhteiset leikit maistuvat. Sisulla on monesti yölliseen aikaan asiaa, ja tällöin kotihoitaja on katsonut parhaaksi sulkea makuuhuoneen oven, jotta saa nukkua rauhassa yöllä.

Sisu ja Sasha viihtyvät hyvin yhdessä, joten pojille etsitään mieluiten yhteistä kotia, mutta ne voivat hyvin muuttaa myös eri koteihin.

23.8.2016 Sisu ja Sasha odottelevat edelleen yhteistä omaa kotia! Nämä mainiot nuoret sällit ovat täysin erilaisia luonteeltaan, molemmilla on omat hauskat (ja omalaatuisetkin) tapansa. Sisua jännittää kaikki aluksi, mutta kun tilanne on todettu turvalliseksi, Sisu tunkee syliin ja rakastaa rapsutuksia ja hellyyttä. Sasha taas on rohkeana poikana tutkimassa kaiken uuden ja rakastaa uusia leluja ja aktiivista menoa. Liika lääppiminen on Sashan mielestä vähän ällöä, ja riittävästi rapsutuksia saatuaan se poistuukin paikalta tutkimaan olisiko jossain muualla jotain jännittävää tutkittavaa, kun Sisu taas jää niin pitkäksi aikaa rapsuteltavaksi kunnes sen nostaa pois.

Molemmille maistuu kaikki ruoka hyvin ja pikkuhiljaa ollaan tutustuttu myös raakaruokintaan. Se aiheutti alkuun hämmennystä, mutta nyt broilerinsydänten pureskelu onnistuu jo reippaasti. Myös erilaiset ruoka-aktivointipelit ovat poikien mieleen ja nuoret kollit kaipaavatkin aktivointia myös omistajalta, vaikka niillä on seuraa toisistaankin. Mistä löytyisi näille persoonallisille pojille yhteinen, kissakokenut koti?

10.7.2016 Sisulle ja Sashalle on lisätty uusia kuvia, joissa pojat pelaavat “älypeliä”. Fiksuja poikia!

8.6.2016 Lisätty Sisulle video!

19.5.2016 Sisu etsii kotia joko yhdessä ystävänsä Sashan kanssa tai toisen kiltin kissan kaverina. Sisu on löytynyt pienenä orpona pentuna saunan alta ja on siksi kovin ujo uusien ja jännittävien asioiden suhteen. Se ei ole tavannut lapsia eikä koiria elämänsä aikana ja etsiikin rauhallista, kissakokenutta aikuiskotia.

Aamuisin ja iltaisin Sisu tulee rapsuteltavaksi sänkyyn, mutta välillä ujous yllättää ja Sisu menee kaappiin piiloon jännittämään, kunnes taas kerää rohkeutta ja tulee kujertelemaan ja hakemaan rapsutuksia. Sisu pitää korkeista paikoista, joten uudessa kodissa täytyy olla kiipeily- ja tähystyspaikkoja.

Ruokakupilla Sisu on jäänyt kaverinsa Sashan jalkoihin ja ruokintaan täytyykin kiinnittää huomiota, ettei Sasha syö Sisunkin ruokia. Sashasta Sisu hakee turvaa ja pesee usein Sashan päätä. Kotihoidossa Sisu ei ole vielä täysin rentoutunut eikä ole vielä näyttänyt leikkisämpää puoltaan, mutta ajan myötä uudessa kodissa se varmasti avautuu enemmän ja oppii luottamaan omaan ihmiseensä.

HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, ota yhteyttä varaajaan. Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi.

KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120 €. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, perusrokotukset, tunnistemikrosirun ja kissa on leikattu. Kissa on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun.