Siri
Lisätty sivulle: 2010-02-15
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

****
LEIKATTU NAARAS, noin 2,5v (kesällä 2010)/Helsingissä
30.7.2010 Siri siirtyi hätähoitopaikkaan Helsinkiin, ja etsii nyt kiireellä sitä omaa pysyvää kotia. Siri vaikutti laivamatkasta huolimatta hyvin ystävälliseltä ja rauhalliselta kissaneidolta. Kuvat eivät tee oikeutta pitkäkarvaisen Sirin upealle olemukselle!
27.7.2010 Tallinnassa kissojen kotihoitopaikat ovat aivan täynnä, joten Sirillä olisi nyt kiire löytää oma koti. Löysimme Sirille ja muutamalle muulle väliaikaisen hoitopaikan, joten Siri siirtynee viikonloppuna Helsinkiin kotihoitoon.
27.6.2010 Sirin pennut ovat löytäneet jo aikoja sitten oman perheen, mutta missä olisi suloiselle Sirille se oma koti?
10.5.2010 Lisätty uusia kuvia Sirille, hoitopaikassa on myös koira jonka kanssa Siri on ok (kuten kuvasta näkyy).
1.4.2010 Lisätty uusia kuvia kauniille Sirille. Sirin pennut on jo varattu, joten nyt odotetaan että Sirikin löytäisi sen oman kodin.
15.2.2010 Siri on noin 2v. naaras joka odottaa omaan kotiin pääsyä kahden pentunsa (Sinnin ja Sipen kanssa).
Kertomus Tallinnasta: Oli kauhea pakkanen, kun kotikissa heitettiin kadulle. Se piiloutui palaneeseen kioskiin ja synnytti viikon kuluttua (5 joulukuuta) kolme
pentua. (Se on se sama kioski, mistä myöhemmin löysivät piilopaikan Pippa-emo ja 5 P-pentua).
Mummot soittivat Larissalle ja hän löysi kissaperheen illalla: yksi pennuista oli jo kuollut kylmään ja toiset hädin tuskin elossa. Emo-kissa oli myös huonossa kunnossa, se makasi maassa, katsoi silmiin ja ihan kuin anoi- päästä meidät läpimään. Onneksi apu tuli sopivaan aikaan ja kissaperhe selvisi.
KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun sekä sille on tehty sienitesti. Kissalla on oma virallinen EU-passi, josta toimenpiteet käyvät ilmi.






