Silver

Lisätty sivulle: 2010-08-19

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Silver
29.7.2011 SILVER JÄÄKIN NYKYISEEN KOTIINSA, SILLÄ UUSI KOTI LÖYTYI KISSAN LISÄKSI MYÖS OMISTAJILLE! SILVER SAAKIN TÄSTEDES NAUTTIA MIELENSÄ MUKAAN ULKOILUSTA VALVOTUSTI OMALLA PIHALLA :)

****

2.7.2011 Silver etsii uutta kotia jossa mielellään saisi olla nuorta, energistä seuraa ja/tai mahdollisuus ulkoilla valvotusti.

“Silver hopealapsi tässä hei! Tai Pöllöksi noi kaksjalkaset on mua kutsunu ja siihen nimeen opinkin nopeasti, olen kuulemma joskus ihan helmipöllön näköinen. Mä tarttisin nyt uuden kodin ja mulla ois vähän toiveita sen suhteen. Tässä nykyisessä kokoonpanossa on ollut mun lisäksi vanhempi kolli, jota ei toi leikkiminen oo hirveesti kiinnostanu. Olen yrittänyt kaikin tavoin sitä innostaa, juoksennellut ohi ja tehnyt tunneleita maton alle, mut ei. Toivoisinkin että uudessa kodissa minulla olisi ikäistäni aktiivista leikkiseuraa. Tykkään myös leikeistä ihmisten kanssa,namien etsinnästä ja temppujen tekemisestä :) Koiria olen tapaillut pari kertaa, ne on mielenkiintoisia ja haluaisin tutustua lähemmin.

Olen siis melko leikkisä, utelias, rohkea ja aktiivinen tyyppi. Haluan osallistua kaikkiin kodin askareisiin. Omaan kuulemma myös erikoisen persoonan :) Ihmisiltä kaipaan ehkä eniten vain läsnäoloa ja läheisyyttä, ei oikeen se lääppiminen niin kiinnosta. Olenkin sitten ystävällisesti esitellyt purukalustoani, jos viesti ei mene perille.

Entisessä elämässäni olen ulkoillut ja en aina oikeen ymmärrä miksi en pääse enää ulos. Olen esittänyt asiaani monesti eri äänialoin pitkin päivää eri ovien
luona. Plussaa olisi jos uudessa kodissa minua voisi valjasulkoiluttaa.

Etsin tositarkoituksella kotia jossa minun viihtyvyyteen halutaan panostaa, niinhän se on, kissoilla on henkilökuntaa :)”

****

2.11.2010 SILVER MUUTTI OMAAN KOTIIN KLAUKKALAAN

****

KUULUMISIA omasta kodista:

24.1.2011 Muuttostressin laannuttua ja kotiutumisen myötä on herrasta kuoriutunut varsin erikoinen ja viehättävä persoona. :) Silver osaa jo arvostaa ihmisen seuraa ja silittelyä, tietysti on myös päiviä jolloin hellyydenosoitukset eivät ole suotavia, näistä herra ilmoittaakin varovalla näykkäisyllä. Silverilla on muutenkin selvästi havaittavissa olevaa hellyysaggressiota. :) Kissakaveri Arnoldin kanssa ollaan tultu juttuun erittäin hyvin heti alusta asti, nyt leikkivätkin jo enemmän. Myös muutamat lempparilelutkin on löydetty, vaikka alkuun näyttikin siltä et mitkään huiskut ei kiinnosta yhtään. Silver viettää paljon aikaa ikkunalla mouruten, erittäin kovaäänisesti. Tästä voisi päätellä herran viettäneen ulkokissan elämään joskus ja vapaudenkaipuu on kova. Toivottavasti tulevaisuudessa herran toiveet saadaan turvallisesti toteutettua, kun kerrostaloasuminen muuttuu omakotitaloon kissatarhoineen. :) Rekuille kiitos tästä hopealapsesta!

T: Silverin perhe + Arnold-kisu

****

LEIKATTU UROS, noin 2-3v (syksyllä 2010)/ Helsingissä

28.10.2010 Kotihoitaja kertoo: Silver on iso ja komea kolli, joka ei saapuessaan juuri arastellut vaan tutkaili asunnon kolkat ja otti sen jälkeen sohvan haltuun =) Märkäruoka ei ole pojalle vielä oikein maistunut, mutta eläinruokakaupan kuivaruoka sille onneksi kelpaa.

Poju on siisti, itsenäinen ja rauhallinen, mutta tuntuu välillä hakevan jotain. Lelun huiskuttelu vie kyllä pojan huomion, mutta vain hetkeksi. Jospa Silver ehti tottua edellisessä hoitopaikassa kaverin kanssa oloon ja toivoisi nyt löytävänsä jostain leikkikumppanin. Tulevassa kodissa voisi siis ehkä olla leikkikaveri Silverille.

Siver osaa kuitenkin myös ottaa lunkisti. Se tykkää paistatella sohvalla ja tulee toisinaan lähelle purisemaan ja puskemaan saadakseen vähän huomiota. Silti Silver tuntuu haluavan enemmän pelkästään läheisyyttä kuin paijaamista. Poika saattaakin ilmoittaa rapsutuskiintiön täyttymisestä näykkäämällä hieman sormesta tai ranteesta isoilla hampaillaan. Tämän takia en välttämättä suosittelisi sitä kotiin jossa on pieniä lapsia.

27.10.2010 Lisätty uusia kuvia upealle kollille!

23.10.2010 Silver siirtyi kotihoitoon Helsinkiin, kun sen kaveri Conan pääsi omaan kotiin.

4.9.2010 Kävimme Silverin kanssa tiistaina eläinläääkärissä tarkistuksessa ja Silver sai lääkkeet koska masu on ollut ruokamuutoksesta vähän sekaisin ja lääkäri totesi, että laitetaan pikkuisen vatsa ensin kuntoon ja sitten rokotus ja sirutus. Eli Silverin sirutus ja rokotus ovat reilun viikon päästä ja sen jälkeen Silver on valmis matkaamaan uuteen kotiin.

Eläinlääkäri arvioi Silverin iäksi 2-3-vuotta, totesi kissan olevan hyvässä kunnossa eikä löytänyt mitään huomautettavaa.

Muuttostressistä toivuttuaan Silver on tullut myös paremmin toimeen hoitopaikan toisen hoitokissan (Conan) kanssa, joten Silverin uudessa kodissakin voisi ehkä olla kissaseuraa.

18.8.2010 Silver on ilmeisesti ollut ihan perhekissana, mutta se oli toimitettu rankkurille, sillä perhe ei sitä enää halunnut pitää. Silver oli toimitettu löytökissana rankkurille, eikä kukaan kaivannut sitä kotiin.

Kotihoitaja kertoo: Silver on todella kauniin hopean sävyinen. Silver on alkustressin jälkeen rauhoittunut jo jonkin verran eikä ole enää niin arka. Silver ei vielä näiden tutustumisien perusteella sovi taloon missä ennestään kissoja.

KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun.