Siiri

Lisätty sivulle: 2009-07-14

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Suomi

Siiri
28.10.2009 Siiri sai kodin Tampereelta ainoana kissana.

****

Leikattu naaras, noin 5 v.

20.8.2009 Siiri on vieläkin omaa kotia vailla. Siiri on hieman valikoiva ihmistensä suhteen ja tarkka siitä mistä uusi ihminen saa silittää. Uudelta omistajalta vaaditaan siis taitoa voittaa kissan luottamus täysin. Siiri tykkää kyllä hellyydestä ja onkin kaikessa puuhassa mukana. Lapsiperheeseen emme sitä kuitenkaan luovuta, vaan rauhalliseen kotiin. Koirista Siiri ei edelleenkään välitä, vaan pakeneen kaapin päälle tutkailemaan tulokasta. Muutaman kerran uskalsi tulla haistelemaan rauhallista koiraa kuitenkin.

Lisätty uusia kuvia.

13.7.2009 5-vuotias kaunis, rohkea ja hellyydenkipeä Siiri etsii uutta kotia. Siiri on elänyt sisäkissana ja se on leikattu. Se tutki uteliaasti ja rohkeasti uuden hoitopaikkansa ja aloitti puskemisen heti maltettuaa tutustua hoitajiinsakin. Tyttö on myös tottunut kissakaveriin, mutta voisi viihtyä yksin tai rauhallisen toisen kissan kaverina. Koirista se ei välitä. Neiti on hieman tukevassa kunnossa joten uuden kodin pitää olla tarkkana painon kanssa.

Siiri on hoidossa Tampereella.

KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 115€ Kissat on madotettu, rokotettu ja leikattu, lisäksi niillä on tunnistemikrosiru.