Sigrid

08/2020 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

27.01.2022 Sigrid muutti loppuelämän kotiinsa rauhaa rakastavan kissakaverin kaveriksi.

***

Sigrid on rauhaa rakastava, hieman ujompi suurperheen emokissa, joka on hoitanut emon roolinsa hienosti. Kaunis ja siro Sigrid tuli hoitokotiin neljän pentunsa ja Rockyn, aikuisen kissakaverinsa ja pentujen oletetun isän kanssa.

Alun ihmispelosta Sigrid pääsi yli nopeammin kuin kaverinsa Rocky. Pentujen riehakas meininki on kuitenkin alkanut hieman käydä Sigridin hermoille, vaikka se onkin sosiaalinen ja nauttii selvästi muiden kissojen läsnäolosta. Rauhallisempina hetkinä Sigrid hakeutuu pentujen tai Rockyn viereen lepäilemään.

Sigrid ei ole mikään kainalokissa, eikä oikein nauti nostelusta tai sylissä olemisesta, mutta tulee silti hakemaan rapsutuksia, kun on sillä tuulella. Kisu tulee myös usein ovelle iloisesti vastaan ihmisten tullessa kotiin ja hengailee mielellään viereisellä tuolilla seuraillen ihmisten tekemisiä. Se suhtautuu vielä hieman varauksella vieraisiin ihmisiin, mutta herkuilla päästään nopeasti yli alkujännityksestä.

Sigrid ei ole kova leikkimään, mutta on vaikea sanoa, johtuuko se siitä, ettei se oikein osaa leikkiä vai eikö se vaan jaksa lähteä mukaan pentujen riehumiseen. Sigrid tulee kuitenkin usein seurailemaan muiden kissojen meininkiä, vaikkei se itse haluakaan osallistua. Se katselee mieluummin maisemia ja kadun tapahtumia ikkunasta tai nukkuu päiväunia patterin kyljessä. Ruokailun koittaessa rauhallisesta kisusta tulee kuitenkin hyvin nopealiikkeinen ja se pitää muristen huolta, ettei kukaan pääse koskemaan sen ruokiin. Sigrid on myös todella vikkelä, jos tilaisuus tarjoutuu ja ihminen sattuu jättämään oman ruokansa pöydälle vartioimatta. Sigridille kelpaa kaikki korvapuustista curryyn. Viherkasveista se ei ole juuri ollut kiinnostunut.

Hoitotoimenpiteet, kuten matolääkkeiden syöminen ruuan kanssa tai antibioottien ottaminen ruiskulla ovat sujuneet Sigridin kanssa hyvin. Sen sijaan koppaan meneminen on inhokkihommaa, mutta sinnekin Sigrid suostuu menemään, jos se saa vähän herkkuja samalla. Kynsien leikkaamiseen hoitajan kannattaa varata rauhallinen hetki ja pitkä pinna, sillä Sigrid ei välttämättä anna leikata kaikkien tassujen kynsiä samalla kertaa.

Sigrid todennäköisesti arvostaisi ikiomaa kotia, jossa sitä odottaisi toinen rauhallinen tyttökissa. Hoitokodissa Sigrid ei ole kohdannut pieniä lapsia, joten sen suhtautumista lapsiin on vaikea arvioida.