Shigure

07.04.2019

Alkuperä: Suomi

Shigure on lempeäsieluinen ja valloittavan katseen omaava hurmuripoika. Naisten keskellä kasvanut Shigure osaa näyttää herkän puolensa, mutta kyllä pojasta se kollikissakin löytyy. Shigure toivoo, että uudessa kodissa olisi häntä odottamassa toinen kiltti poikakissa, jonka kanssa voisi ystävystyä.

8.7.2019

Shigure muutti omaan kotiin kahden poikakissan kaveriksi. Uudessa kodissa hän sai nimekseen Freddie, legendaarisen Queen- yhtyeen solistin mukaan. Freddie on lähtenyt reippaasti  ja uteliaasti kotiutumaan uuteen kotiinsa. Pentuhuoneen hän on jo ottanut hyvin hallintaan; siellä hän leikkii ja kiipeilee mielellään. Myös kodin kaksijalkaiset on jo ehditty kietoa tassun ympärille ja Freddie rakastaa silityksiä ja sylissä oloa. Tutustuminen isoveljiin on hyvässä vauhdissa, on muun muassa jaettu yhteisiä ruokahetkiä ja istuttu samassa kiipeilypuussa. Isommat pojat ovat suhtautuneet Freddieen kiinnostuneesti ja rauhallisesti, joskin pientä varautuneisuutta on vielä molemmin puolin näin tutustumisen alussa.

16.6.2019

Tallikissat Tiku ja Taku saapuivat Rekkujen sijaiskotiin Tikun vastasyntyneiden pentujen kanssa. Pian myös Taku synnytti, mutta pennut olivat keskosia, jotka menehtyivät ensimmäisen vuorokauden aikana. Siitä lannistumatta Taku ryhtyi supertädiksi ja on ahkerasti auttanut siskoaan tämän pentujen hoidossa. Tikun pennuista on kasvanut valloittava nelikko jotka eivät arastele vieraita ja suhtautuvat rohkeasti uusiin tilanteisiin. Kahden emon huolella kasvattamat nörttilapset Shigure, Kyo, Yuki ja Tohru rakastavat kaikkia uusia leluja ja keksivät muutenkin uudet kujeet aina kotihoitajien riemuksi ja siivottavaksi. Pennut ovat valmiita muuttamaan heinäkuun alussa.

Shigure on porukan ainoa kolli, mutta selvästi siskolauman kouluttama runopoika. Vauhtia ja vapaapainiliikkeitä hänestä kyllä löytyy, joten paras koti olisi toisen kiltin kollin kaverina. Shigure on kiltti ja viihtyy sylissä, ja lisäksi pikkukolli on täysin kietonut kotihoitajat häntänsä ympärille.

Huom! Emme luovuta pentuja ainoaksi kissaksi emmekä vapaana ulkoileviksi.