11.2.2023 Soma ja Selma matkasivat yhdessä uuteen kotiin.
22.2.2023
Kuulumisia uudesta kodista:
“Tässä onkin kohta jo vierähtänyt kaksi viikkoa kissaneitien kanssa. Kotiin saavuttua kissat löysivät piilopaikakseen vessassa sijaitsevan hiekkalaatikon. Sieltä Soma tuli ensimmäisenä ulos jo suht aikaisin alkuillasta ja aloitti tehokkaan tutkimusmatkailun, otti myös ekoja rapsutuksia ja leikkejä vastaan. Myöhemmin samana iltana Selmakin tuli esiin, tytöt alkoivat keskustelemaan ja tutkimaan kylki kyljen asuntoa. Tytöt onkin kovia keskustelemaan toistensa kanssa ja Soma juttelee paljon myös meille. Yöt oli ensimmäisen 3 vuorokauden ajan aktiivisinta aikaa, valoisaan aikaan kun oltiin kotona niin tytöt (varsinkin Selma) pysytteli lähinnä sängyn alla piilossa. Soma alkoi sitten olemaan tosi aktiivisesti meidän kanssa ympäri vuorokauden, haki rapsutuksia, leikki ja tahtoi syliin nukkumaan. Molemmat alkoivat näihin aikoihin saapumaan ruoka aikaan jo valmiiksi paikoilleen ja Selmaakin pääsi silloin tällöin leikittämään.
Soma tuntuu olevan jatkuvasti seuraamassa minne mennäänkään tai tehdäänkään, nytkin kirjoittelen tätä viestiä, samalla kun tämä pallero nukkuu sylissä. Selma ei enää mene piiloon vaan nukkuu sängyssä ja kiipeilypuun kolossa ja seurailee meitä etäämmältä. Hän ei ainakaan toistaiseksi halua kosketuksia ihmisiltä vaan haistelu, leikkiminen ja seuraaminen riittää.
Vaikuttaa siltä, että molemmat on omalla tavallaan kotiutuneet tänne hyvin! Ja me ollaan todella ilosia että just nää kaks tuli meiän elämään. “
***
Kiltti ja rauhaa rakastava Selma arastelee vielä hieman ihmisten kanssa eloa ja kosketus on hänelle edelleen liian jännää. Turvana ja reippaana esimerkkina Selmalla on oma bestis Soma, ja neidit etsivätkin yhteistä kotia.
14.12.2022
Selma on noin 1(-2) -vuotias, kiltti, rauhallinen ja vielä vähän ujonpuoleinen kissaneiti. Uudet tilanteet, ihmiset sekä äkkinäiset liikkeet jännittävät Selmaa vielä kovasti. Selma viihtyi ensimmäiset sijaiskodissa vietetyt viikot hoitohuoneen sängyn takana, eikä paljoa liikkunut sieltä. Nykyään Selma on tottunut sijaiskodin ihmisiin jo sen verran, että sitä enää harvoin näkee piilossa. Koskea Selmaan ei vielä saa, mutta päivä päivältä neiti rohkaistuu enemmän.
Selma on perso ruualle, ja sitä onkin helppo herkkujen avulla totuttaa ihmisiin. Herkkujen avulla se tulee aivan lähelle ja saattaa napata herkun myös kädestä. Sijaiskodissa myös pieni nopea kosketus on onnistunut tässä yhteydessä. Selman lempipuuhaa on ihmisten touhujen seuraaminen ja keppileluilla leikkiminen. Vaikka Selma onkin vielä aremman puoleinen, on se silti kiltti ja ystävällinen kissa eikä pistä suuresti hanttiin käsittelyä, mikäli esimerkiksi lääkitseminen on tarpeen. Selman kiinniotto sekä kantokoppaan saaminen vaativat tilan rajaamista sekä muita apukeinoja, kuten pyyhkeen hyödyntämistä, sillä muuten karkuun saatetaan vilahtaa erittäin vikkelään.
Selma etsii kissaystävänsä Soman kanssa rauhallista ja kissakokenutta kotia, missä osataan käsitellä myös arkoja kissoja. Pienet lapset eivät kaksikon kanssa saman katon alle sovi, mutta rauhalliset, eläimiin tottuneet teinit voisivat sopia neitien palvelusväkeen. Uudelta omistajalta tulisi löytyä aikaa ja innostusta energisen Soman aktivointiin, jotta rauhallisempi Selma saisi nauttia välillä myös omasta ajasta.
Summary in English
Selma and Soma are a sweet cat duo who are looking for a home together. Their new owner should have previous experience dealing with timid cats as Soma and Selma hadn’t been properly socialized to humans before coming to their foster home in late September this year.
Selma is still quite shy around humans but doesn’t hide under the bed anymore, as she did the first few weeks in the foster home. She still is afraid of being touched and gets frightened of sudden movements, new situations and new people. She likes her food though, so the way in to Selma’s good books is through her tummy. Selma is comfortable with eating treats right next to a stationary human and has recently become braver with fetching them straight from her carer’s hand.
Soma and Selma are not suitable for a family with children. In addition to knowing their way around timid cats, their owner should be interested in activating Soma enough so that Selma as a calmer personality gets to have her own peaceful moments every now and then.