Sasha
Lisätty sivulle: 2016-05-19
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

***
Kuulumisia ja kuvia kodista:
30.10.2016 Kissoille kuuluu hyvää ja ovat kotiutuneet ihan hyvin. Molemmat ovat tosi leikkisiä ja jahtavaat innoissaan laserosoittimen täplää ja leikkivät myös itsekseen (välillä keskellä yötä). Sisu on kissoista arempi ja kun äitini kävi kylässä niin Sisu oli sohvan alla piilossa, Sasha taas kierteli uteliaana vaikka ei paijattavaksi asti uskaltautunutkaan. Molemmat kissat ovat syöneet hyvin sekä märkää että kuivaa ruokaa. Toisin kuin aikaisemmat kissani, nämä eivät hotki ruokia kerralla vaan vähän kerralla ja palaavat myöhemmin syömään lisää. Siten on tosi vaikea katsoa että myös Sisu saa tarpeeksi syödäkseen. Öisin kissat välillä yrittävät päästä keittiön kaappeihin ja hieman metelöivät mutta myös nukkuvat nätisti sohvalla tai nojatuoleilla. Molemmat ovat kehränneet ja tulleet rapsutettaviksi ja pari kertaa hypänneet sohvalle ja sängyllekin.
****
Leikattu uros, noin 2 v, kotihoidossa Vantaalla.
19.9.2016 Sasha ja sen toveri Sisu siirtyivät uuteen hoitopaikkaan edellisen kotihoitajan muuton vuoksi. Sasha oli aluksi varautunut uudessa hoitopaikassa ja tutkaili ympäristöä korkealta kirjahyllyn päältä Sisun kanssa vieretysten. Nyt Sasha on muutaman viikon uudessa paikassa asusteltuaan kuitenkin selvästi jo tottunut uuteen kotihoitajaan ja tulee syvällä äänellä kehräten hakemaan rapsutuksia. Vieraitakaan Sasha ei pelännyt, vaan tuli innokkaasti tutkimaan, kun kotihoitajan vanhemmat kävivät kylässä. Sasha leikki kaikkien kanssa, jotka sitä jaksoivat leikittää, ja kävi puskemassa myöskin kaikkia. Se nauttikin kovasti rapsutuksista ja kieriskeli matolla iloisena huomiosta. Sasha kuitenkin tarpeeksi hellyyttää saatuaan ilmoittaa siitä pienellä läpsäytyksellä, mistä tietää, että rapsutuskiintiö on saavutettu siltä erää. Sasha jaksaa isosta koostaan huolimatta leikkiä ketterästi hiiriongen perässä, ja liikuntaa tämä ruokaa rakastava kolli tarvitseekin reilusti myös tulevassa kodissaan.
Sasha ja Sisu viihtyvät hyvin yhdessä, joten pojille etsitään mieluiten yhteistä kotia, mutta ne voivat hyvin muuttaa myös eri koteihin.
23.8.2016 Sisu ja Sasha odottelevat edelleen yhteistä omaa kotia! Nämä mainiot nuoret sällit ovat täysin erilaisia luonteeltaan, molemmilla on omat hauskat (ja omalaatuisetkin) tapansa. Sisua jännittää kaikki aluksi, mutta kun tilanne on todettu turvalliseksi, Sisu tunkee syliin ja rakastaa rapsutuksia ja hellyyttä. Sasha taas on rohkeana poikana tutkimassa kaiken uuden ja rakastaa uusia leluja ja aktiivista menoa. Liika lääppiminen on Sashan mielestä vähän ällöä, ja riittävästi rapsutuksia saatuaan se poistuukin paikalta tutkimaan olisiko jossain muualla jotain jännittävää tutkittavaa, kun Sisu taas jää niin pitkäksi aikaa rapsuteltavaksi kunnes sen nostaa pois.
Molemmille maistuu kaikki ruoka hyvin ja pikkuhiljaa ollaan tutustuttu myös raakaruokintaan. Se aiheutti alkuun hämmennystä, mutta nyt broilerinsydänten pureskelu onnistuu jo reippaasti. Myös erilaiset ruoka-aktivointipelit ovat poikien mieleen ja nuoret kollit kaipaavatkin aktivointia myös omistajalta, vaikka niillä on seuraa toisistaankin. Mistä löytyisi näille persoonallisille pojille yhteinen, kissakokenut koti?
10.7.2016 Sashalle ja Sisulle on lisätty uusia kuvia, joissa pojat pelaavat “älypeliä”. Fiksuja poikia!
8.6.2016 Lisätty Sashalle vauhdikas leikkivideo!
19.5.2016 Sasha etsii kotia joko yhdessä ystävänsä Sisun kanssa tai kodin ainoana kissana. Sasha on rohkea ja reipas iso kolli, joka kaipaisi aktiivista, kissakokenutta omistajaa. Tämä atleettinen komistus ei ole mikään sohvannurkassa kyhnääjä, vaan kaipaa paljon virikkeitä ja puuhastelua. Erityisesti saalistusleikit ovat Sashan mieleen – välillä vähän liikaakin ja poika saattaa mennä leikin tiimellyksessä ylikierroksille, joten pienten lasten perheeseen Sasha on liian raju. Myöskään koiria Sasha ei ole ikinä tavannut. Tylsistyessään Sasha keksii itse puuhaa (mm. kissanhiekkasäkin raatelua), joten uudella omistajalla täytyy olla aikaa ja motivaatiota Sashan kanssa puuhasteluun.
Sasha pitää ruoasta. Paljon. Se kehrää syödessään, varsinkin jos ruoka on laitettu aktivointikuppiin, josta sitä saa pyydystää. Ruoalla sitä onkin helppo motivoida mihin vain ja varmasti Sashalle olisikin helppo kouluttaa erilaisia asioita. Aamuisin ja iltaisin Sasha tulee sänkyyn rapsuteltavaksi ja kehräämään kumisevalla bassolla, mutta varsinainen sylikissa se ei ole, vaan tulee ja menee miten sitä itseään sattuu huvittamaan.
HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, ota yhteyttä varaajaan. Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi.
KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120 €. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, perusrokotukset, tunnistemikrosirun ja kissa on leikattu. Kissa on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun.






