Samson
Lisätty sivulle: 2009-09-15
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

****
KUULUMISIA omasta kodista:
13.11.2009 Samson on nyt ollut meillä noin puolitoista kuukautta ja kaikenlaista
tohinaa on tähän aikaan mahtunut. Haettiin Samson Porista ja matka meni tosi
kivasti,poika nukkui suurimman osan matkasta:) Kotiin tultua oli aivan pakko
haistella joka nurkka ja tutustua myös talon isäntään, joka ei ollut mukana
hakureissulla. Tutustumiskierroksen jälkeen otettiinkin kaikki kolme sängyssä päikkärit. Samson nukkui koivet kohti kattoa aivan selällään:)
Pari ensimmäistä päivää poika vain nukkui, söi ja nautti silminnähden saamastaan huomiosta. Muutaman päivän levättyään se olikin aivan valmista
kauraa menemään omia matkojaan pihalle ja kärkkyikin ovella niin säntillisesti, että siitä oli mahdoton mennä sisään tai ulos, ilman että tämä tarkkasilmäinen kaveri ei olisi sitä huomannut. Ei siinä sitten muu auttanut, kun käydä ostamassa kaupasta flexi ja lähteä kissan kanssa joka ilta lenkille, siitä tuntui olevan apua ja oven vahtiminen on hieman hellittänyt, mutta kyllä ovesta kulkeminen on vieläkin sellainen haaste johon joutuu päivittäin vastaamaan:)
Saihan tuo poika aiheutettua meille jo harmaita hiuksia karkaamalla yksi ilta, kun oltiin jälleen iltalenkillä. Viihtyi tällä reissullaan yön yli ja tuli sitten seuraavana päivänä ennen hämärän tuloa tyytyväisenä kotiin. Nälkä ja väsymys oli kova, mutta onneksi kaikki oli muuten kunnossa. Sain myöhemmin kuulla, että tuossahan tuo oli aivan rajanaapurilla ollut silitettävänä ja tutustumassa heidän kissaansa ainakin jonkin aikaa karkumatkansa aikana, mutta koska hän ei tiennyt että Samson on meidän ei hän osannut tulla kertomaan, että karkulainen on heidän pihallaan.
Mitään tuhoja poika ei ole vielä ainakaan tehnyt (koputtaa puuta) ja vessakin on aina löytynyt. Tämä kaveri on niin tarkka tarpeidensa hautaamisesta, että heittää hiekkaa koko kylppärin täyteen toimittaessaan kyseistä tehtävää:) Noh onpahan ainakin siisti poika:)
Suurinta huvia näyttää tällähetkellä olevan leikkiminen vanhan hupparin narulla, jonka kanssa Samson jaksaa leikkiä loputtomiin.(Ostetut lelut eivät
oikein sytytä).
Ainiin, ei pidä missään nimessä unohtaa sitä iloa ja riemua, jonka tämä kaveri ITSE itselleen järjestää joka yö. Tapana on nimittäin on aiheuttaa sydänkohtaus muille rakkaille perheenjäsenille vaanimalla varpaita ja hyökkäämällä niihin kiinni. Jottei elämä kävisi liian helpoksi tarjoaa Samson myös lisähaastetta kaivautumalla peitonalle ja riivamalla varpaita siellä. Tätä varvaspetoa, eivät mitkään peitot pidättele! :)
Laitoin mukaan myös muutamia kuvia Samsonista:) Samson on aivan ihana kissa ja olemme todella onnellisia saadessamme tarjota hänelle rakastavan kodin:)
Terveisin, Samson perheineen
****
30.9.2009 Samson on varattu Rekku Rescue kautta. Samson käy tänään kastroinnissa, rokotuksella ja saa turvasirun.
Samson on harmaan-ja valkoisenkirjava, puolipitkäkarvainen, leikkaamaton aikuinen uroskissa.Samson on löydetty Toejoelta Porista ja tuotu löytökissataloon 9.9.2009. Samsonin turkkia on siivottu löytökissatalolla takuista ja ohdakkeista.Samson on hyvin kiltti kotikissa.Samsonilta ei löytynyt turvasirua.






