Sally (nyk. Koirakissa Bella)

Lisätty sivulle: 2007-04-11

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Sally (nyk. Koirakissa Bella)
14.8.2008 BELLA SAI KODIN KIRKKONUMMELTA

****

29.8.2008 Bella kaipailee yhä omaan kotiin, missä tyttö saisi ansaitsemaansa huomiota. Tällä hetkellä Bellan hoitokodissa on paljon muitakin kodittomia eikä Bella saa (ainakaan omasta mielestään:)) tarpeeksi hellyyttä ja huomiota. Tyttö viettää aikaa niin koirien kuin toisten kissojenkin kanssa, joten Bella on sosiaalistunut myös tyttökissoihin erittäin hyvin.

19.7.2008 Sally, nykyään Bella, etsii uutta kotia omistajan sairastumisen vuoksi. Tällä hetkellä Bella on hoitopaikassa Turussa. Bella on ollut samassa kodissa sivuillamme kotia etsivän Viljamin kanssa, joten toivottavaa olisi, että Bella pääsisi samaan kotiin Viljamin kanssa.

Luonteeltaan Bella on äärimmäisen ihmisrakas ja haluaisi kokoajan olla sylissä ja silitettävänä. Bella ei juurikaan pidä muista tyttökissoista, urokset ovat ok. Täällä hoitopaikassaan Bella on kuitenkin sosiaalistunut tyttökissoihinkin mukavasti eikä enää sähise niille niin paljon kuin aluksi.Mieluiten Bella kuitenkin on ihmisen kanssa ja tarvitsee paljon läheisyyttä ja huomiota. Vaikka Bella on elämänsä aikana joutunut vaihtamaan paikkaa useamman kerran, ei hänen luottamuksensa ihmisiin ole kärsinyt vaan Bella rakastaa ihmistä koko Sydämestään. Ikää Bellalla on luultavasti nelisen vuotta. Bella viettää aikaa täällä hoitopaikassaan myös koirien kanssa ja onkin aika uskomaton koirakissa. Hän pyyhkii itseään koiria vasten, hakee siis myös heiltä huomiota:) Bella sopisi mainiosti myös koiraperheeseen.

Sally sai kodin Turusta 24.4.2007

11.4.2007 Sally on naaraskissa Haapsalusta. Sally tuli kotihoitoon Turkuun edellispäivänä. Sally on samassa kotihoitopaikassa Mirri Mörmelin, Moozeksen, Mustikaksen, Shimon ja Yarmon kanssa.