Sahrami (nyk. Eevert)

Lisätty sivulle: 2008-12-19

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Suomi

Sahrami (nyk. Eevert)
14.4.2009 Sahrami sai kodin Porista.

***

Urospentu, noin 3-4 kk

10.1.2009 Sahramin kuulumisia kotihoidosta: Suloinen ja rohkea pikkuinen. Tullessaan luokseni flunssaisena, se pärski ja sen silmät ja nenä vuosivat ja arasti se tutki asunnon joka kolkan kun en ollut lähellä. Ruokahalu pojalla kuitenkin on ollut esimerkillistä tasoa, joten helppoa oli saada se syömään ruoan sekaan laitettu lääkekin ja nyt on flunssa saatu hoidettua pois. :)

Viattoman lapsen innolla se innostui nopeasti leikkimisestäkin ja parin viikon
aikana se on saanut monet hymyt aikaiseksi, kun on seurannut sen hassua koohotusta lelujen perässä. Alkuajan arkuus on hälventynyt pikkuhiljaa ja toisinaan se antaa jo hieman silitellä itseään, varsinkin aamuisin kun se innokkaana tulee jalkoihin pyörimään aamupalan toivossa. :)

Erityinen kiinnostuksen kohde tuntuu pikkuisella olevan varpaat. Monena aamuna olen herännyt siihen kun se on sängyn päädyssä varpaideni kimpussa, tosin varovasti ja kynnet piilossa. :) Ihanasta Sahramista tulee varmasti mukava perheenjäsen kunhan sille annetaan aikaa luottamuksen rakentumiselle :)
Terveisin, Tiina ja Sahrami

19.12.2008 Sahrami on suomalainen oranssinruskea, arka löytökissanpoika. N.3-4 kuukautta vanha. Sahrami, Rusina ja Inkivääri ovat saman emon villikko pentuja.
Kotikissaksi opettamiseen kysytään uudelta omistajalta kärsivällisyyttä.
Sisaruksien sukupuolesta ei ole tarkkaa tietoa vielä. Sahrami luovutetaan uuteen kotiin rokotettuna ja madotettuna. Sahrami on kotihoidossa Porissa ja Sahramiin voi mennä tutustumaan sopimuksen mukaan. Tutustuthan luovutussopimukseen.