20.11.2019 Ryuu sai kodin Espoosta kahden kissakaverin luota.
***
Ryuu on oman arvonsa tunteva, mutta vielä vähän kainosteleva kissa. Rapsutuksiin tämä komistus kuitenkin sulaa kuin vaivihkaa ja kehräystäkin on varmuudella havaittu.
01.11.2019
Ryuu on saapunut sijaiskotiinsa Pohjanmaalta toisen yhdistyksen kautta. Sisarustensa Kiriton, Yuukin, Rikan ja Asunan kanssa Ryuu on saanut leikkiä ja oppia sisäkissan tavoille. Ryuu ja sisaruksensa ovat olleet yleistilaltaan hyväkuntoisia, hyvävatsaisia ja puhdaskorvaisia. Eläinlääkäri kehui kissojen täydellisiä hammaskalustoja, eikä terveystarkastuksen yhteydessä löytynyt mitään huomautettavaa.
Vaikka Ryuu voikin olla vähän varautunut ihmisten lähellä, ei hänellä ole mitään ongelmaa löytää paikkaansa ruokakupilta tai leikeistä sisarusten kanssa. Vauhtia riittää niin vaaka- kuin pystytasossa, kun huiskalelua heilutellaan. Ryuu uskaltaa kulkea esillä ja leikkiä, ja varsinkin pyöriä jaloissa ruoka-aikana. Kosketukseen kuitenkin vedetään raja. Tämä vaatiikin ihmiseltä oma-aloitteisuutta rohjeta nappaamaan Ryuu aloilleen rapsutuksia vastaanottamaan.
Ryuu on vielä hieman varuillaan, mutta varmasti omassa kodissaan pääsee ulos kuorestaan.