Jallu

29.06.2017

Alkuperä: Suomi

Jallu on leikkisä kissaneiti, joka etsii kotia yhdessä siskonsa Rommin kanssa.

Emme ota tällä hetkellä enempää kyselyitä siskoksista

2.9.2021

Jallu saapui Rekku Rescuen sijaiskotiin kesäkuun alussa yhdessä Rommi-siskonsa kanssa. Jallu on sisaruksista hieman arempi sekä epäluuloisempi uusia asioita kohtaan ja sijaiskodin uuteen ympäristöön tutustuttiinkin varovaisesti hiippailemalla. Ihmisiä neiti ei kuitenkaan pelkää, vaan silitykset otetaan vastaan tyytyväisenä kättä vasten hyppäämällä.

Sijaiskodissa Jallun suosikkiasioita ovat olleet pahvilaatikot sekä sulkaonki-lelu. Joskus lelut ovat Jallusta niin ihania, että hän yrittää hieman omia niitä itselleen muille murisemalla. Jos leikkiaikaa ei Jallun mieleen ole ollut riittävästi, osaa hän sitä itse tulla myös pyytämään. Suosikkileikkeihin kuuluu myös siskon kanssa juoksurallit etenkin aamu- sekä iltaruuan jälkeen.

Joskus sille päälle sattuessaan Jallu saattaa myös hypätä syliin siliteltäväksi. Jallu antaa hienosti nostaa ja harjata itseään, mutta pakotteista Jallu ei oikein pidä. Jallu ja Rommitoivoisivat yhdessä rauhallista aikuiskotia, jossa riittäisi aikaa myös kissojen aktivointiin. Jallulla on IBD-epäily ajoittaisen oksentelun vuoksi, mutta sijaiskodissa pahoinvointi on saatu hyvin vähäiseksi ruokavaliolla sekä säännöllisillä ruoka-ajoilla. Jallu on ruuan suhteen varsin perso ja neiti onki syönyt sijaiskodissa hienosti mm. raakaruokaa.

Summary in English