Rommi
Lisätty sivulle: 2010-08-23
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

***
UROS, noin 3kk (syyskuun alkupuolella 2010) / Vantaalla
13.9.2010 Rommi on käynyt viime viikolla eläinlääkärin tarkastuksessa sekä saanut rokotuksen ja mikrosirun, joten nyt tämä reipas poika olisi täysin valmis lähtemään omaan kotiin.
29.8.2010 Lisätty uusia kuvia hurmaavasta Rommista, osassa kuvista mukana Rommin sisko Kola.
23.8.2010 Sisarukset Rommi ja Kola kaipaavat omaan kotiin, mieluiten sellaiseen jossa olisi leikkiselle pennulle kissaseuraa. Rommin ja Kolan sisarusparvi on kotoisin maalta, niiden emo kuoli ja pennut pääsivät hoitoon Lohjan suunnalle, kaksi pentua löysi kodit perheen lähipiiristä, mutta kaksi siirtyi etsimään koteja Rekku Rescue ry:n kautta. Rommi ja Kola ovat nyt Vantaalla samassa hoitopaikassa Pikkusiskon ja Kauniin Veeran kanssa. Hoitopaikassa Rommi ja Kola ovat jo tottuneet myös koiriin ja ovat muutenkin kaikin puolin tosi reippaita ja iloisia kissanpentuja.
Kulukorvaus kissapennusta on 100 euroa. Kulukorvauksella kissanpentu on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun.






