Rolle (nyk. Pavarotti / Pave)

Lisätty sivulle: 2007-01-10

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Rolle (nyk. Pavarotti / Pave)
1/2007 ROLLE MUUTTI OMAAN KOTIIN

****

KUULUMISIA omasta kodista:

2/2007 Moikka, eli ajattelin tässä vähän kirjoitella Rolle-kisun kuulumisia, kun
herra on tässä nyt kolmen viikon ajan kerennyt tutustua ja kotiutua. Rolle ristittiin uudelleen hienon värityksensä mukaisesti, joka muistuttaa frakkia. Nimeksi tuli Pavarotti eli kotoisasti Pave.

Ensimmäinen ilta uudessa kodissa vietettiin pesukoneen takana, josta sitten yön tunteina uskallettiin lähteä vähän haistelemaan ja ruokakuppikin löytyi. Ruoka on heti alusta alkaen maistunut hyvin ja Pave onkin kasvanut tässä kolmen viikon aikana ainakin meidän mielestä hurjasti.

Pave on rohkaistunut joka päivä vähän enemmän tutkimaan paikkoja ja tutustumaan ihmisiinkin. Ihmisten läsnäoloon on jo totuttu, mutta kosketusta Pave vielä vierastaa aika paljon. Tuossa toissailtana tosin jo uskaltautui ottamaan herkkuja kädestä, joten varmaankin vähän ajan päästä herra antaa jo silittääkin.

Kovin utelias Pave on, kirjahyllyt, parveke ja vaatekaapit on koluttu läpi. Lempipaikka päiväunille on kirjahyllyssä kirjojen takana, josta kuitenkin voi tutkailla olohuoneen menoa… Uutuussuosikki on pyykkiteline, johon laitettiin Pavelle oma päiväunipeitto ja siinä herra makoilee usein päivisin.

Lelut meinasi aluksi pelottaa liikaa, mutta vihdoin löytyi ehdoton suosikkilelu, jonka perässä voisi viipottaa, vaikka kuinka väsyttäisi! Pavella onkin käynyt paljon vieraita leikittämässä ja sekös vasta hauskaa on. Illalla ja yöllä pimeässä myös paperipussi ja pallot saavat kyytiä! Nätisti Pave myöskin on käyttänyt omia raapimapaikkoja ja kalusteet ovat saaneet jäädä rauhaan suurimmalta osin. Välillä pitää kyllä muistuttaa, että sohva ja yksi huonekasvi pitää jättää rauhaan…

Kaiken kaikkiaan meillä on tämä yhteiselo lähtenyt rullaamaan tosi mukavasti ja uskotaan kyllä vankasti, että ajan kanssa se Pave vielä syliinkin kiipeää kehräämään! Terveisin Aino

****

UROS ikä n.4kk / kotihoidossa Keravalla

Rolle ja hänen siskonsa Dora saapuivat suomeen kotihoitoon joulukuussa. Sisko sai jo kodin ja nyt olisi Rollen vuoro. Rolle on väritykseltään komean mustavalkoinen, naama kokonaan musta, jaloissa pienet valkoiset sukat ja vatsa valkoinen.

Rolle on vilkas pieni vipeltäjä, hieman aristelee uusia ihmisiä vielä(mutta meihin tuttuihin ihmisiin luottaa jo). Ei tosin ole aikaa edes tutustua kun täytyy leikkiä isompien kissojen kanssa!

Rolle on tullut mainiosti toimeen muiden kissojen kanssa, ja toivoisikin pääsevänsä kotiin missä olisi kissakavereita tai ainakin ihmisiä jotka jaksavat leikittää tätä energiapommia!