Hurmaava kissarouva Ritu etsii aikuiskotia ja tahtoisi olla kodin ainoa kissa.
25.9.2020
Elegantti ja rauhallinen Ritu on kiltti, arviolta 7-vuotias kaunis leidi. Uusien ihmisten seurassa Ritu on aluksi hieman varautunut, mutta kun se tutustuu ihmisiinsä, oman ihmisen puskeminen onkin sitten Ritun lempipuuhaa. Ritu on kova juttelemaan, ja kehruukone käynnistyy heti aamusta. Ritu ei juurikaan innostu leikeistä ja leluista, vaan on ennemminkin rauhallinen pötköttelijä ja tapahtumien sivusta seuraaja.
Ritu tykkää ottaa osaa oman ihmisen arjen puuhiin, ja seuraisi mielellään mukana joka paikkaan. Valjaiden pukeminen on Ritusta tyhmää, mutta valjaat päälle saatuaan Ritu liikkuu kuitenkin varovaisen kiinnostuneesti, ja tutkii ympäristöään. Ihannekodissaan Ritulle annettaisiinkin mahdollisuus päästä tutkailemaan valjaissa lähiluontoa ja saamaan näin päiviin mukavaa vaihtelua ja virikettä. Lelut kun ovat Ritusta ilmeisen lapsellisia..
Ritu antaa leikata kynnet, vaikka onkin siinä hieman kärsimätön (kukapa ei toisaalta olisi). Neitonen on kaikkiruokainen, ja yrittää viekkaasti ajoittain huijata lisää masuntäytettä maukumalla muka nälkäisenä ruokakuppinsa luona. . Toisten eläinten tai lasten kanssa Ritu ei oikein tule toimeen.