Rilla
Lisätty sivulle: 2017-09-20
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Suomi

***
Leikattu naaras, arviolta 2 v, kotihoidossa Helsingissä
19.10.2017 Rilla on kovin aktiivinen ja juttelee edelleen kovasti. Vaikka se osaa leikkiä itsekseenkin, niin tuntuu että Rilla kaipaisi kovasti kissakaveria, eli uudessa kodissa tulisi olla nuori kissakaveri pitämässä Rillalle seuraa.
20.9.2017 Rilla on sympaattinen nuori tyttökissa, jonka aiemmin saamat pennut ovat jo saaneet kodit. Uuteen hoitopaikkaan siirryttyään Rillalla alkoikin melko nopeasti kiima, joten se steriloitiin jo pian sen jälkeen kun se oli sanonut heipat pennuilleen. Tästä aiemmin melko stressaantunut Rilla rauhoittui merkittävästi. Se muun muassa siirtyi pysyvästi pois sängyn alta ja viihtyy nyt sohvalla lepäillen. Joskus Rilla haluaa kuitenkin viettää aikaa itsekseen, jolloin se avaa tassullaan liukuovellisen kaapin ja menee sinne oleilemaan. Edelleen Rilla on siltikin hieman herkemmän puoleinen kissa, joka saattaa pelästyä äkkinäisiä liikkeitä ja ääniä. Rilla sopisi parhaiten rauhalliseen aikuiskotiin, mutta kissakaveri Rillalla voisi hyvinkin olla.
Kooltaan Rilla varsin pieni, mutta asiaa sillä on sitäkin enemmän. Rilla on jutellut hoitopaikassa aika runsaasti, ilmoitellen nälkää tai ehkäpä joskus leikkiseuran tai huomion puutetta, sillä nuori kissa kaipaa kuitenkin paljon aktiviteetteja. Uudessa kodissa olisikin hyvä huomioida, että Rilla saattaa joskus naukua runsaasti. Kovin meluherkälle Rilla ei siis välttämättä sopisi lemmikiksi. Toki suurimman osan ajasta Rilla on hiljainen seuralainen.
Rilla kaipaa selvästi seuraa ja huomiota. Ihmisen kanssa Rilla ei vielä niin hyvin osaa leikkiä, mut jos sille heittää jonkin mieleisen lelun, heittelee ja pureskelee se sitä itsekseen. Uskoisin, että Rilla oppii myös leikkimään ihmisen kanssa, mutta alkujännitystä on vielä havaittavissa. Silityksiä ja rapsutuksia Rilla tulee omatoimisesti hakemaan usein. Erityisesti aamulla hän hyppää sänkyyn puskemaan ja kehräämään. Raapimapuutakin Rilla osaa jo käyttää.
HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, toimi näin.
KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 130 €. Kulukorvauksella kissa on saanut kolmoisrokotuksen (calici, herpes ja kissarutto), tunnistemikrosirun, se on leikattu ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissa on eläinlääkärin pintapuolisesti tarkastama ja vähintään kertaalleen madotettu. Kissan mikrosiru on rekisteröity Turvasiru.fi-palveluun.






