Rilla-Sikuriina

Lisätty sivulle: 2011-06-12

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Suomi

Rilla-Sikuriina
18.9.2011 RILLA-SIKURIINA MUUTTI OMAAN KOTIIN TAMMELAAN

*****

KUULUMISIA omasta kodista:

11.10.2011 Hei! Rilla on ollut uusin perheenjäsenemme nyt kuukauden ja sopeutunut hyvin vanhan kissani sekä koirani seuraan. Alun ihmettelyn ja totuttelun jälkeen Rillasta paljastui melkoinen formula. Rallia mennään pienen taloni päästä päähän ja koukitaan lisäkierroksia sohvien kautta ja sutataan mattoa siinä välillä – voi sitä menoa! Välillä Jesse-vanhuskin riehaantuu samaan ralliin, yleensä vaan väijyy jossain seuraamassa kaahotusta ja sopivan tilaisuuden tullen loikkaa sekaan antamaan lisävauhtia.

Rillasta lähtee koominen murina aina, kun Jesse tulee leikissä muka liian lähelle, ja taas hyvin vieno naukaisu, kun on ruoka-aika. Kyllä Rilla rauhoittuukin, vaikka syliin asti harvemmin tulee, eikä luota nostamisessa ihmiseen. Viereen tulee ja kehrää formula-tyyliin lähes läähättämällä vanhan kissani kehräykseen verrattuna, ja Rilla myös kuolaa, kun saa silitystä, mikä oli minulle ihan uutta! Lisäksi Rillalla on karhein kieli ikinä, se kun tykkäisi nuolla minua samalla kun kylvettää itseään, mutta se tuntuu samalta kuin nuppineloilla silitys! Yhteinen taival on siis alkanut suotuisasti, toivottavasti sitä on edessä vuosia ja taas vuosia!

T: Piia, Rilla, Jesse ja Oskari

****

LEIKATTU NAARAS, noin 1-2v. (kesällä 2011) Espoossa

10.9.2011 Nyt on Rilla-Sikuriina steriloitu, joten tyttönen on kaikin puolin valmis lähtemään sinne omaan rakastavaan kotiin. :D

29.8.2011 Rilla-Sikuriina on nyt odotellut oman kodin löytymistä pitkään. Jokohan olisi Rillan vuoro..? Viimeinen pentukin lähti heinäkuussa kotiin ja Rilla-Sikuriina on viettänyt aikaa meidän omien kissojen kanssa. Hyvin on pärjäillyt, tykkää erityisesti meidän vanhasta Leevi- kissasta ja isohkon koiramme kanssa tulee oikein hyvin juttuun. Ihmisiä, niin pieniä kuin isojakin rakastaa ja tulee mielellään sohvalla syliin makoilemaan, puskemaan ja kurisemaan.

8.7.2011 Lisätty uusia kuvia Rilla-Sikuriinasta. Rolle ja Rulla ovat jo lähteneet omiin koteihinsa. Vielä kun löytyisi suloiselle, nuorelle emolle ja Ralli-tyttöselle ne omat rakastavat kodit. Voisivat tytöt toki lähteä myös yhdessä samaan kotiin. :D

12.6.2011 Rollen, Rallin ja Rullan emo on hoitanut pentueensa sopivan ikäisiksi uusiin koteihin ja kaipailee itsekin nyt omaa kotia. Rilla-Sikuriina on pienikokoinen ja suloinen, ja kaipaa ihmisen läheisyyttä ja seuraa. Tyttö on rauhallinen luonne, joka ei ainakaan hoitohuoneena toimivassa saunassa kirmaile pitkin seiniä, vaan käyttäytyy kaikin puolin asiallisesti ja huolehtii hyvin poikasistaan. Kotonamme olevia lapsia ei pelkää, eikä koiran haukku tunnu järkyttävän mieltä. Ylipäätään neiti vaikuttaa tasapainoiselta tarkkailijalta, joka ennen toimintaa katselee mitä tapahtuu.

Rilla-Sikuriina steriloidaan ennen uuteen kotiin lähtöä.

KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun.