Retikka
Lisätty sivulle: 2006-12-29
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

****
KUULUMISIA omasta kodista:
3/2007 Moi! Eli kirjoittelen tässä Retikan kuulumisia. Nimi on muuttunut aika pitkälti Rilliksi, tosin toisinaan sitä tulee vielä kutsuttua Retikaksikin.
Mukana pari kuvaa, en ole vielä kameran pattereiden loppumisen takia (oon kyl saamaton:D) saanut oikein kuvia otettua. Tuossa ensimmäisessä kuvassa Rilli makoilee ensimmäisenä aamuna hyvin kehrätyn yön jälkeen ja toinen kuva taitaa olla viikon tai pari vanha. Harmi ettei tähän hätään ole mitään leikkimiskuvaa Rillistä.
Rilli on sopeutunut oikein hyvin tänne Piksun ja Olympin kaveriksi. Kovasti tykkää leikkiä lempilelullaan vihreällä kumipallolla. Se suussa se juoksee aina luokse vienosti naukuen ja pyytää heittämään. Sen leikkiä on ihana katsoa kun se innoissaan säntäilee ja pomppii ja viskelee palloa. Olen muutaman kerran huomannut että se leikkii muitten kissojenkin kanssa, tosin pienellä varauksella. Kissamytty karvapallona sitä en ole vielä kummankaan Olympin tai Piksun kanssa nähnyt pyörivän. Olympia hän toisinaan pesee, Piksun kanssa on hieman varovaisempi vielä.
Ruoka on Rillille ihan pakkomielle, se syö melkeimpä aina miten paljon vaan on tarjolla. Mahaa on sille tässä ajassa jo hieman kertynyt ja viikko sitten luovuinkin ympärivuorokautisesta raksujen tarjoilusta jottei liikalihavaksi kasva. Muilla kissoilla onkin sitten omassa salapaikassaan raksu kippa korkean kaapin päällä mihin Rilli ei ole koskaan vielä mennyt.
Selvästikkin neiti on menettänyt joskus luottamuksensa ihmisiin ja se pitää ansaita jokaisen sitten itse. Tosin melkein aina se tykkää jos sitä rapsuttaa kaulalta. Minuun se on alkanut sen verran luottamaan että saan silittää sitä hyvinkin pitkin selkää jo. Ihan ensimmäiset päiväthän Rilli oli tosi hellyyden kipeä ja rapsuttelinkin sitä ihan tauotta yön läpeensä (herätti miut jos nukahin välissä:) mutta nyttemmin hän on omaakin rauhaa arvostava kissa. Jos joku Rillille tuntematon varoitteluistani huolimatta menee sörkkimään Rillin vatsaa tai selkää niin tulee kyllä taatusti kynnestä ja sähähdys päälle. Epäsosiaalinen se ei missään nimessä silti ole, tykkää kyllä ihmisistä ja
seurasta kunhan on pelisäännöt selvät.
Kaulan rastat olen saanut leikattua kaikki pois ja nyt sitten odotellaankin kun rillille kasvaa komia kauluri takaisin. Salaa aina kävin nipsasemassa yhden poikki kerrallaan ja vihdoinkin siellä ei enää yhtään olekkaan.:)
Rilli on aivan ihana nautiskelija kissa ja usein se makoileekin lattialla pitkulaiseksi venyneenä ja siinä se sitten pyörii ja kieriskelee. Rilli on jotenkin hirmu iloisen oloinen, semmoinen iloissaan kirmailija pomppija. Aivan mielettömän kaunis ja hurmaava kissa.
****
LEIKATTU NAARAS, tammikuussa 2007 n.2 v / kotihoidossa Vantaalla
Retikka kaipaa kovasti omaan kotiin, stressaa hyvin selvästi siitä koska joutuu olemaan yksin hoitohuoneessa ja voisi istua sylissä kaikki illat ja kehrätä kunhan vaan saa silityksiä.
KUULUMISIA KOTIHOIDOSTA VANTAALTA 10.1.2007: Retikka on varsin reipas kissa, se ei lainkaan viihtyisi yksin hoitohuoneessa vaan huutelee vienosti seuraa. Upea punainen väri ja kaunis olemus eivät pääse kuvissa esille, sillä Retikka on todella kaunis kissa!
TALLINNAN KOTIHOIDOSTA JOULUKUU 2006: “Sattui kotonta kotihoidoon koska isänta muutti uuten taloon mihin kissa ei ollut tervetuloa. Muutama päivä se itki kovalla äänellä ja peitteli itseään, sihisi ja murisi. Mutta ruokahalu oli hyvä ja se söi melkein kaiken mitä oli tarjottu.
Tällä kotikissalla on hirveä ruokahalu kuin katukissalla, se söisi hevosenkin. Luultavasti sen elämä ei oluut kovin onnellinen.
Kolmannella päivällä se tuli seuraan ja selvisi että se on erittäin ystävällinen, kiitollinen ja rakastava kissaneiti: silityksiä ja rapsutuksia ei koskaan ole riittävä, se käy puskeaman päätä ja hyppää syliin.
Sen hypyt ovat äkkiarvaamattomia ja nopeita: seinästä seinään noin 3,5 metriä ja lattialta se hyppää rintaan ja sieltä olkapäälle istumaan. Ei käytä yhtään kynsiäkään! Ensiksi minä hirveästi pelästyin koska se tapahtui ihan sekunnissa: istui edessä lattialla ja jopa istuu olkapäällä- apua!
Retikka ei halua olla yksin ja pyrkii kissayhteiskuntaan mutta ei seurustele koska on erittäin pelokas. Joku agressiivinen voi saattaa sen paniikkiin.”






