Pyykatti

06/2014 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

Sijainti: Suomi

Iloinen ja silityksistä nauttiva Pyykatti etsii loppuelämän kotia yhdessä siskonsa Nenän kanssa.

17.12.2019

Pyykatti on paljastunut ihmisten seurassa viihtyväksi rapsutustenhakijaksi, ja sijaiskodissa hän on rohkaistunut tulemaan jopa sohvalle viereen makoilemaan. Hän tulee joka aamu herätyskellon soidessa sänkyyn kehräämään ja puskemaan ja joka ilta hän tulee hetkeksi sängyn jälkopäähän makoilemaan. Lisäksi hänellä on todella hellyttävä tapa köllähtää selälleen kiehnäämään, kun hän haluaa rapsutuksia.

Niin kuin siskonsakin, tämän neidin kissamaisten aktiviteettien harrastaminen ajoittuu yöaikaan, jos päivällä ei ole touhuttu, joten siskosten aktivoimiseen ja virikkeellistämiseen kannattaa käyttää aikaa ja ajatusta. Pyykatti ei ole sylikissa, mutta rapsutukset ja suosionosoitukset maistuvat, samoin kaikenlaiset herkut ja namit.  Pyykatti on ruuan suhteen hyvin valikoiva, sillä hän oli edellisessä kodissaan tottunut syömään ainoastaan Latzia, ja sijaiskodissa onkin totuteltu vähän laadukkaampaan ravintoon vaihtelevalla menestyksellä. Tällä matkalla on päästy jo hyvään alkuun, mutta uudenlaisiin ruokiin totuttelua tulisi jatkaa vielä uudessa kodissakin. Sen sijaan kaikki huonekasvit tälle neidille maistuvat, joten niiden myrkyttömyyteen ja sijoitteluun tulisi kiinnittää uudessa kodissa erityishuomiota.

Pyykatti nauttii myös yhteisistä leikkihetkistä ihmisen kanssa, ja hänen suosikkejaan ovat kaikenlaiset perässä vedettävät lelut ja laserosoittimen punaisen pisteen perässä säntäily. Välillä hän intoutuu myös juoksuleikkeihin siskonsa kanssa, joiden aikana voi kuulla siskosten välistä kurrutuskeskustelua. Välillä siskolle tarjotaan myös peseytymisapua ja korvat pestään perin pohjin. Siskoksista molemmat ovat hyvin sisäsiistejä. Pyykatti ei ole tottunut suureen ihmisvilinään, ja kovat äänet saavat hänet säikähtämään, joten lapsiperhe ei ole hänelle ideaalivaihtoehto. Pyykatti luovutetaan siskonsa Nenän kanssa ainoiksi lemmikeiksi.

Kulukorvaus

Kulukorvaus 130 €. Kulukorvauksella kissa on saanut vähintään yhden kolmoisrokotteen (calici, herpes ja kissarutto), tunnistemikrosirun, se on leikattu ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissa on eläinlääkärin pintapuolisesti tarkastama ja vähintään kertaalleen madotettu. Kissan mikrosiru on rekisteröity Turvasiru.fi-palveluun.

Tiedustelut

Aino / 045-221 9744

Soittoajat: Su 19-20

Yhteydenotot mieluiten ensin tiedustelulomakkeella. Palaan asiaan niin pian kuin suinkin kykenen.

Avaa lomake

Tiedustelu kissasta Pyykatti





Tarkista, että kirjoititi sähköpostiosoitteen varmasti oikein. Saat vastauksen tähän osoitteeseen.


Eläin luovutetaan vain 20 vuotta täyttäneelle.









Tiedusteluita vain varauksessani olevista eläimistä, ei muiden varaajien eläimistä.

Emme vastaa tekstiviesteihin, soittopyyntöihin tai tuntemattomasta numerosta soitettuihin puheluihin! Muistathan, että tämä on meille VAPAAEHTOISTYÖTÄ opiskelun, palkkatyön ja muun elämän lomassa. Emme siis voi aina olla tavoitettavissa soittoaikoinakaan. Yritäthän tällöin myöhemmin uudestaan, vastaamme kyllä heti, kun voimme. Mikäli et saa meiltä vastaussähköpostia, tarkistathan roskapostikansiosi.